Kotiinpaluu Hong Kongin jatkuvasti eteenpäin sykkivän elämänmenon keskeltä oli ehtinyt häilyä mielessä lukemattomia kertoja ennen lähtöhetken varsinaista koittamista. Ajoittain Suomi-elämää tuli kevään aikana muisteltua pienellä kaiholla, mutta useimmiten ajatukset olivat hieman pelokkaita - miten ihmeessä kotimaahan sopeutumisen laita mahtaa olla, kun takana on viisi kuukautta suurkaupunkielämää, päivittäin eteen tupsahtavia uusia asioita ja ihmisiä sekä lähestulkoon säännöllisiä ulkomaanmatkoja ympäri Aasiaa? Vaihto-oppilaselämä on toki hyvin pitkälti vaaleanpunaisessa kuplassa elämistä normaaliin arkeen verrattuna ja vanhat sanonnat pitävät tämänkin asian suhteen paikkansa: kaikki hauska kun loppuu aikanaan eikä se makeakaan maistu enää niin hyvältä, jos sitä on tarjolla mahan täydeltä. Ajan rajallisuuden tiedostamisesta huolimatta toukokuun loppu tuntui koittavan yllättävän nopeasti.
Viimeiset päivät rakkaaksi muodostuneessa kaupungissa kuluivat yhteisten lounastreffien, viimeisten tuliaisostosten sekä käytännön asioiden hoitelemisen merkeissä. Keskiviikkona kävimme koko jäljelläolevan porukan kanssa syömässä todelliset herkkuöverit Gabrielin tarjottua koko poppoolle pizzat ja jälkkärit eikä muutaman tunnin mittaisen syömisurakan jälkeen tarvinnut kärsiä näläntunteesta vähään aikaan! :D Konkkaronkka päätyi myös valvomaan mun seuranani aamuyöhön ja lentokentälle lähtemiseen saakka ja yön tunnit kuluivat rattoisasti Unoa pelaillessa, olutta juodessa ja huonoja vitsejä heitellessä silmät väsymyksestä sirrillään. Vielä taksiin hypätessäni ja viimeisiä halauksia jakaessani ei pääkoppa tajunnut oikeasti lähdön hetken olevan todella käsillä.
Coming back to Finland after living five months in continuously and tirelessly pulsating Hong Kong had haunted in my mind during the whole semester and even though I missed certain things from home every now and then, mostly I was afraid of coming back. My life in Hong Kong had been full of new experiences, people and traveling and even the thought of landing to Finland felt boring. I was all the time aware of living in one kind of big, pink bubble as life of exchange students is far from the reality and everyday life of the locals, but even though I knew it's going to end it felt like the end of May arrived surprisingly soon.
I spent my last days in Hong Kong by going for lunches with my friends, doing some last-minute shopping and taking care of all the practical stuff. On Wednesday we ate a farewell dinner with the remaining group and feasted with pizza and desserts (or pizzert, as we actually called it :D) which Gabriel kindly offered us. These amazing people also stayed awake through the night with me and we entertained ourselves with playing Uno and drinking beer til 4am, when I finally had to leave to the airport.
 |
| Seesamijäätelöä punaisten papujen, mochien sekä hedelmien kanssa - oli muuten herkkua! |
 |
| Rakkaat! |
Ensimmäiset kyyneleet vierähtivät poskelle siinä vaiheessa, kun istahdin lentokenttäbussiin ja aloitin matkan aamuyön tunteina yhä suhteellisen hiljaisten katujen läpi. Se, minkä sisäistäminen oli pitkään tuntunut kovin vaikealta, läjähti yhtäkkiä kertaheitolla kertaheitolla: katselin tosiaan siltä erää viimeistä kertaa pimeydessä silmiäsärkevän kirkkaana hohtavia neonvaloja, punaisten taksien hurjapäistä suhahtelua sekä lukuisten pilvenpiirtäjien luomaa skylinea. Ei enää aamulenkkejä Victoria Harbourissa, pujottelua loputtoman ihmisvilinän keskellä Mong Kokissa, MTR-asemien please mind the gap-kuulutuksia tai liian hitaasti edessä möngertäviä kiinalaisia - ei isolla porukalla syötyjä illallisia, kämppiksistä valittamista, feikki-Rolexeja kaupustelevia miehiä, LKF:n ladies nighteja eikä viikottaista lentotarjousten kyttäämistä. Ei enää Hong Kongia. Tunne tuntui pakahduttavalta ja ajatus stop-napin painamisesta sekä takaisin palaamisesta juolahti mieleen useammin kuin kerran. Koska kaikki hauska loppuu kuitenkin aikanaan, oli munkin kaikesta huolimatta tyydyttävä kohtalooni ja hypättävä pitkin hampain lentokoneen kyytiin.
Astetta monimutkaisemman reittivalinnan vuoksi paluulennot välilaskuineen kestivät yhteensä 26 tuntia ja Suomeen Pekingin, Moskovan ja Riikan kautta saavuttuani olo oli kieltämättä hieman sekava. Ensimmäinen asia, joka pääkoppaan kuitenkin kahden valvotun vuorokauden ja tuntikausien matkustamisen seurauksena uppoutui, oli raikas kevätilma - voi, miten huomasinkaan kaivanneeni sitä! Luottomajatalooni aka Hennan luo keskellä yötä selvittyäni kauppansa tekivät myöskin ihanan ystävän mulle valmiiksi ostamat ruisleipä ja maitorahka sekä lattialle pedattu sänky tuttuine lakanoineen. Nopeiden ympäristönvaihdosten jälkeen kunnollisia yöunia lupaileva peti oli ehdottomasti parasta, mitä sillä hetkellä pystyin kuvittelemaan ja olo tuntui jo tässä vaiheessa paranevan huomattavasti!
The first tears appeared as I sat down to the airport bus and suddenly realized, that my life in Hong Kong was really about to end. No more morning runs in Victoria Harbour, zigzagging in the middle of the neverending crowds in Mong Kok, "please mind the gap"-announcements in MTR stations or too slowly walking Chinese people - no shared dinners, good-natured complaining about our roommates, salesmen trying to hawk fake Rolex watches and handbags, ladies nights in LKF or weekly flight offers. No more Hong Kong. The thought felt bursting and all I'd have wanted to do was to push stop button and go back to the student halls.
As my route wasn't the simplest one the return flights through Beijing, Moscow and Riga took 26 hours in total and I felt myself pretty confused as I finally landed in Helsinki - I didn't know what day or time it was and even realizing my current location felt difficult! The first thing popping in to my mind after staying awake for two days and traveling for hours was fresh air - oh my god, how much I'd missed it! My lovely friend, whose home I stayed at for two nights, had prepared some rye bread and quark to the fridge as well as ready-made bed for me and I can't even express by words how welcomed I felt myself - she had even made me a welcome home-card! :)
 |
| Serkun juuri ennen lähtöä mulle lähettämän Fit-lehden selailua sekä take away-kahvia Pekingin lentokentällä. |
 |
| Moskovan Sheremetyevon kentän taakse laskeutuva aurinko. |
Kevätkauden viettäminen ulkomailla on onneksi takaisintulon kannalta melko armollista lähestyvän kesän helpottaessa paluustressiä huomattavasti. Suomi tervehti kotiinpalaavaa maailmanmatkalaista kirkkaalla auringonpaisteella ja upean keväänvihreään huntuun verhoutuneella luonnolla eikä valittamista löytynyt myöskään pitkistä, valoisista kesäöistä - ei siis siitäkään huolimatta, että aluksi se tuntui sekoittavan jo valmiiksi solmulla olevaa vuorokausirytmiä entisestään. :D Lauantaina ajelin äidin kanssa kohti pohjoista moikaten matkalla pikkuveljeä Kuopiossa ja tämä viikko onkin kulunut lähinnä kotikotona pyöriessä, maailmaa ihmetellessä ja kulunutta kevättä niin itsekseen kuin muidenkin ihmisten kanssa läpikäydessä. Läheisten ihmisten näkeminen pitkästä aikaa on ollut ihanaa, mutta toisaalta oon huomannut nauttineeni myös yksin vietetyistä hetkistä sekä ajatusten selvittelystä kaikessa rauhassa. Koska aikaa pohjoisessa majailuun on ainoastaan viikko seuraavien kuvioiden painaessa päälle on monta rakasta henkilöä jäänyt kaikesta huolimatta näkemättä, mutta toivon mukaan mua innostutaan tulemaan moikkailemaan vaikka sitten Ahvenanmaalle kesän aikana..? ;)
Paluu Suomeen on loppupeleissä sujunut jopa pahaenteisen kivuttomasti sydämessä kalvavaa ikävää lukuunottamatta ja tietyllä tapaa odottelen yhä edelleen jonkinasteista kulttuurishokkia saapuvaksi. Toisaalta mulla on ollut sellainen olo, kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan ja kalenteria katsellessa on useampaan kertaan tullut ihmeteltyä, minne tammi- ja toukokuun väliin jääneet kuukaudet ovat hujahtaneet. Varsinkin ensimmäisten päivien aikana koko Hong Kong-elämä tuntui tapahtuneen jossain toisessa todellisuudessa ja aivot käsittelivät koetut hetket kuin unena, jolla ei ollut minkäänlaista kosketusta tosielämän kanssa. Ristiriitaisesti pääkoppa on kuitenkin toisilta osin selkeästi virittäytynyt suurkaupunki-moodiin ja kesti muutaman päivän ymmärtää, etteivät tuulen mukanaan kuljettamat kuivat lehdet olekaan kadulla vipeltäviä torakoita, joka paikkaan ei tarvitse kuljettaa mukanaan opiskelijakorttia ja että autot todella odottavat suojatiellä tietä ylittäviä jalankulkijoita! Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen myös kahvin keittäminen on alkanut luonnistua eikä kaupassa käydessä tarvitse pysähtyä jokaisen hyllyn eteen ihmettelemään, mitä kaikkea Suomessa oikein myydäänkään... :D
Spending the second semester abroad was relatively good idea as coming back to summerlike Finland wasn't that bad in the end. The sun shined, the nature had curtained itself into light green veil and the bright summer nights felt amazing. On Saturday I drove to north with my mom stopping in Kuopio on the way greeting my little brother - it was great to see him as well after such a long time! This week has elapsed mostly by spending time with the rest of my family, wondering the world around me and trying to clarify my mind and passed months both on my own and with other people. Meeting all of my loved ones have been amazing, but I've also noticed that I've taken some time for myself and enjoyed of spending time alone by going for long walks with the dog. Even though I've met relatively many close people during the week there are still many of them I couldn't find time to get together - but hey, hopefully you guys come and greet me at Åland Islands during the summer? ;)
Coming back to Finland has been surprisingly easy in the end despite the longing devouring my heart and somehow I'm still waiting for the culture shock to come. On the other hand I feel like I haven't been anywhere at all and especially during the first days my whole life in Hong Kong felt like a dream or something that had happened in another reality. On the other hand then my head is still tuned in the big city-mode and it has taken some time for me to realize, that dry leaves twirling with the wind weren't cockroaches, I don't need to keep student card with me all the time and the cars really wait for the pedestrians crossing the street! After some tries I also managed to prepare drinkable coffee - I had no idea that it's possible to forget how to use coffee maker!
 |
| Kotimatkan upean valoisia kesäyömaisemia! |
Summa summarum: pahemmilta muuttokriiseiltä on ainakin tähän mennessä vältytty ja kotimaisemissa pyöriminen pitkästä aikaa on tuntunut lähinnä rentouttavalta ja virkistävältä. Ympärillä levittäytyvät niityt, valoisat yöt ja uskomaton hiljaisuus sekä ruisleipä ja sauna tuntuvat Hong Kongin jälkeen melkoiselta luksukselta ja pakastimesta löytyvät marjavuoret ovat kadonneet hitaasti mutta varmasti parempiin suihin. Kaukokaipuu ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään - välillä on vain pakko palata takaisin, jotta voi lähteä uudestaan, eikö totta? ;)
In the end I've avoided the worst crises and being in my childhood landscapes has been refreshing and relaxing. Fields spreading around the house, bright nights, unbelievable silence, endless amounts of self-picked berries in the freezer, rye bread and sauna - all of these ordinary things have got a new meaning after staying away for a while. Wanderlust smoldering inside me hasn't disappeared anywhere - sometimes you just need to come back to have a chance to leave again, right? ;)
