Jo ennen Bergeniin saapumista olin tehnyt pienimuotoista taustatutkimusta alueen vaellusreiteistä ja Mt. Fløyenin (425m) sekä Mt. Ulrikenin (643m) väliin jäävä, noin 15km mittainen Vidden, keikkui ehdottomasti to do-listan kärkisijoilla. Tripadvisorissa reitti oli rankattu sijalle yhdeksän koko kaupungin aktiviteettien sekä nähtävyyksien joukosta ja kommenttien joukossa toistuivat jatkuvasti lauseet "amazing hike", "stunning scenery" sekä "fantastic and spectacular views over the city". Upeiden maisemien ohella mainintoja oli toki myös reitin haastavuudesta ja rankkuudesta sekä siitä, ettei matkaan pitäisi lähteä täysin valmistautumatta - ylhäällä kukkuloilla kun sääolosuhteet saattavat muuttua nopeastikin ja ilma saattaa olla jopa täysin erilainen kuin alhaalla kaupungissa. Joka tapauksessa olin omissa mielikuvissani lähdössä tässä vaiheessa hyvällä tavalla haastavalle, upeita maisemia ja luonnonkauneutta pursuavalle päivävaellukselle ylös Bergenin vuorille. Tiedättehän - kirkkaan sininen, täysin pilvetön taivas, kauniisti loistava aurinko, henkeäsalpaavat maisemat alas laaksoihin, vuonolle ja kaupunkiin sekä luonnon rauhaa parhaimmillaan!
Keskiviikkoaamuna taivasta peitti tasaisen harmaa pilvikerros. Lämpötila oli kuitenkin seitsemäntoista asteen paikkeilla eikä säätiedotus lupaillut muutamaa hassua, aamupäivälle ajoittuvaa sadepisaraa kummempaa. Oikeastaan parempi näin, eipähän ainakaan tarvitse paahtua polttavan auringon alla!
 |
| En tiedä, olisko tässä vaiheessa pitänyt jo ymmärtää jotain... |
 |
| Up we go! |
 |
| Reittikarttaa homman hahmottamiseksi! |
 |
| Matkan varrella vastaan tuli muun muassa päiväkotiryhmä - kyllä, lauma iloisia kolmivuotiaita lähes 600m korkeudessa! Reippaita nämä norjalaiset, ei voi muuta sanoa... |
 |
| Kauas taivaanrantaan pikkuhiljaa häviävät vuoret olivat hämmentävän kauniita. |
Ilma vaikuttaa olevan juuri sopiva ja alkumatka alkoi ensi kilometreiltä lähtien reippaalla sykkeellä ja hyvällä mielellä. Mikäs tämän mukavampaa! Reittikin alkaa muuttua pikkuhiljaa vaikeakulkuisemmaksi, eli tässä päästään selkeästi varsinaisen asian äärelle...
Hetkonen - viereinen vuori näyttää yhtäkkiä yllättävän sumuiselta. Puhelin piippaa äidiltä saapuneen viestin merkiksi. "Älä kastu!"Eihän täällä edes sada...
...no jaa. Eihän tässä nyt kuitenkaan olla tehty sokerista. Ei muutama hassu sadepisara tätä tyttöä lannista!
WHOOOOOOOOSH.
Kaksi sekuntia ja nyt sitä ollaankin sitten alusvaatteita myöten läpimärkänä - paitsi varpaat, ne onnekkaat ovat säästyneet kuivana! Tuleepahan sisäänajettua kunnolla nämä uudet vaelluskengät ja ainakin vedenpitävyydestä läiskähtää saman tien vino pino plussia.
Hmm, mikähän tuo ääni oli? Ihan kuin ukkonen... No, en usko, varmaankin lentokone tai jokin vastaava. Toisaalta tuo välähdys... niin, se saattaisi tosin olla salama.
Samoin tuo. Ja tuo.
Kyllä, ukkonen se kai nyt sitten taitaa olla. Onneksi tässä satutaan nyt olemaan niinkin loistavalla paikalla kuin ylhäällä vuorilla, missä ei puista tai muista vähänkään korkeammista kohteista ole tietoakaan. Takaisinkin on niin pitkä matka, ettei sinne kannata palata - ei siis auta kuin jatkaa eteenpäin.
 |
| Välipalahetki kaatosateessa. |
 |
| Kuvasta ei käy ehkä kunnolla ilmi, mutta tämäkin nousu oli lähestulkoon pystysuora ja vaeltaminen muuttui tässä vaiheessa lähestulkoon kiipeämiseksi! |
 |
| Sumusta huolimatta maisemat näkyivät vielä tässä vaiheessa suhteellisen hyvin ja kyllähän nuo korkeuserot ovat aina henkeäsalpaavia! Hieman mittakaavaa saatte ehkä siitä, että kuvassa oikealla kukkulan päällä olevat kärpäsenkakat ovat ihmisiä... :) |
 |
| Siellä, missä ei ollut märkiä ja liukkaita kiviä, oli mutaa. PALJON mutaa. |
 |
| Tässä vaiheessa ei voinut muuta kuin nauraa - tilanne muistutti aivan liian elävästi lapsuuden tietokonepelejä. Parhaimmassa tapauksessa kivet alkoivat uppoamaan liejuun heti, kun niiden päälle astui, eli jännitysmomentit oli taattu! |
Mitäs tässä nyt sitten seuraavaksi sattuisi? Niin joo, sumu! Tuoltahan se ryökäle pikkuhiljaa näyttää hiippailevan, vuorten välistä luullen ilmeisesti, ettei kukaan huomaa mitään. Pyh.
 |
| Sieltä se ryökäle hiippailee... |
Viisi kokonaista minuuttiahan siihen meni ja nyt täällä ei sitten näe juurikaan nenäänsä pidemmälle. Se niistä upeista ja henkeäsalpaavista maisemista kai sitten! Toisaalta paksun sumun keskellä vaeltaminen on tavallaan aika hienoa, tässähän voi ihan kuvitella olevansa yksin maailmassa. Sateen ropina huppua vasten, joka puolella vuolaasti solisevat pikkupurot ja vuorten välissä jylisevä ukkonen kuulostavat tavallaan jopa terapeuttisilta ja tässähän herää jo kysymys siitä, mitä muuta ihminen voisi elämäänsä kaivata? Kyllä, tällä kertaa tarkoitan tätä todella, ilman sarkasmin häivääkään.
 |
| Hieman hankalista sääolosuhteista huolimatta mua ei alkanut missään vaiheessa ärsyttämään - päinvastoin! |
 |
| Sumu oli ajoittain niin paksu, ettei eteensä nähnyt kuin juuri ja juuri sen verran, että seuraavan reittimerkin pystyi erottamaan... Veikatkaapas, miten paljon niitä uskomattomia maisemia oikein mahtoikaan näkyä? ;) |
 |
| Loppumatkasta usva alkoi onneksi hälvetä ja taaksepäin kuikuillessa vuoren päällä jatkuva reittimerkkijono näkyi jo... no, aiemmat olosuhteet huomioon ottaen jopa melkein selvästi! |
 |
| Luksuslounaasta vastasi tällä kertaa tonnikalapurkki sekä edellisenä päivänä sairaalan kahvilasta ostettu bulgursalaatti. Kyllä muuten maistui siitäkin huolimatta, että yksi reissun pahimmista sadepiikeistä iski juuri evästauon aikana ja salaatti muuttui hyvin nopeasti vesivelliksi :D Voitte varmaankin arvata, kuinka monta sateensuojaa puuttomilta vuorilta oikein löytyy? Jep, nada. |
 |
| No se pakollinen selfie, totta kai... |
 |
| Sateen loputtua luonnon upeat syysvärit pääsivät oikeuksiinsa! Tuntui myös hassulta olla laakson päällä leijailevien pilvenhattaroiden yläpuolella - kirjaimellisesti siis pää pilvissä ;) |
Ulriken, 2,5km. Huh, tässähän aletaan olla jo pikkuhiljaa perillä! Ukkonen on mennyt menojaan, sade alkaa pikkuhiljaa väsähtämään ja tämä tyttö on litimärkä mutta onnellinen. Tällaista se hulluus kai sitten on, kun vielä monen, ylhäisessä yksinäisyydessä myrskyn läpi tarvotun tunninkin jälkeen fiilis on loistava ja hymy karkaa huulille tämän tästä! Tätä kiitollisuuden tunnetta on vaikeaa pukea sanoiksi - miten huikea etuoikeus onkaan saada nauttia puhtaasta luonnosta, haastaa hieman omaa itseään ja tietää, että oma kroppa on liikuntakykyinen, kaikin puolin kunnossa ja riittävän vahva selviytyäkseen kaikista näistä hulluista päähänpistoista täysin ongelmitta.
 |
| Usvan takaa paljastuneet maisemat eivät olleet mitenkään hassummat! ;) |
 |
| Reissun viimeinen koetus oli Ulrikenilta ajoittain lähes pystysuoraa, sateen liukastamaa kivikkoa pitkin alas laskeutuminen. Tässä vaiheessa onnistuin kolauttelemaan polviani aika lahjakkaasti teräviin kiviin ja hetken aikaa jo mietin, kuka mut tuolta tulis oikein hakemaan (ja ennen kaikkea miten), jos nyt sattuisin taittamaan jalkani. Kilometrin mittainen lasku tuntui tässä tapauksessa ikuisuudelta! |
Kokonaisuudessaan reissulle kertyi lähtöpisteestä takaisin lähtöpisteeseensä mittaa noin 25km ja illalla sänkyyn kaatuessa olo oli kieltämättä melko lailla kaikkensa antanut - vaikkakin olisin kyllä valmis lähtemään reitille uudestaankin, ehkä tällä kertaa kuitenkin hieman paremmalla säällä! :D
Mutta millaisia ajatuksia päässä nyt sitten pyörikään päiväreissun jälkeen?
* Jos lähtisin kiertämään reitin uudestaan, tekisin matkan toisinpäin aloittaen Ulrikenilta ja lopettaen Fløyenille. Aloitus on toki tässä tapauksessa huomattavasti tiukempi ja rankempi, mutta uskoisin reitin Ulrikenin laelle olevan helpompi ylöspäin kivutessa kuin alaspäin tullessa - niin, ja onhan se nyt leppoisaa kävellä monen tunnin vaeltamisen jälkeen alas Fløyenin hyväkuntoisia, osittain jopa asfalttipäällysteisiä, serpentiinille rutistettuja kävelyteitä... ;) Toki vaihtoehtona on aina ottaa cable car ylös Ulrikenille ja tulla toisessa päässä alas suositulla köysiratajunalla!
* Kunnolliset ja vedenpitävät kengät ovat todellakin must have. En uskalla edes ajatella, monestako kohtaa mun nilkat olisivat naksuneet rikki, jos olisin lähtenyt matkaan tennareiden kanssa...
* Norjalaiset ovat toden totta täysin omaa luokkaansa. Siinä vaiheessa kun mulla kului Viddenin läpi kulkemiseen arvioitua enemmän aikaa huonon sään vuoksi, ehti matkan aikana tulla vastaan lähes parikymmentä juoksulenkillä olevaa norjalaista - maastossa, jossa mä jouduin katsomaan herkeämättä jalkoihini, jotten astuisi harhaan tai liukastuisi. Minkälaisella synnynnäisellä koordinaatiokyvyllä tää kansa on oikein varustettu? Juoksijoiden lisäksi vastaan tuli alkumatkasta myös mm. nainen lastenrattaiden kanssa, kun taas Ulrikenia lähestyessä kohtasin pari kävelykeppien kanssa kivikossa taituroivaa sankaria.
* En voi olla ikinä riittävän kiitollinen siitä, että mulle on perintötekijöiden toimesta suotu pitkät ja vahvat jalat. Oli muuten enemmän kuin hyödyksi!
Lopputulos? Yhteensä seitsemän tuntia vaeltamista lähes koko matkan ajan jatkuneessa kaatosateessa, ukkosmyrskyssä, tuulessa ja sumussa. Mieliala?
Loistava!
 |
| Matkamuistoja reissulta ;) |
