Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sweden. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sweden. Näytä kaikki tekstit

“Everything you look at can become a fairy tale and you can get a story from everything you touch.” - H.C. Andersen

Leave a Comment
Miniloma ulkomaille, paluu takaisin työelämään, vilustuminen, hikitreenejä monessa eri muodossa, herkuttelua, reissusuunnitelmia sekä päivä Tukholmassa - kuluneeseen viikkoon on tuntunut mahtuvan melko paljon ja monipuolisesti vähän kaikenlaista! Vaikka välillä tasaisen rauhallinen, tavallisten rutiinien ympärillä pyörivä arkielämä tuntuukin mahtavalta, on mun pakko myöntää että kyllä tällaiset vähän vaihtelevammat viikot ovat loppupeleissä ehdottomasti enemmän mun makuun. ;)

Viime viikolla otimme rakkaan kämppikseni Emilian kanssa pienen irtioton töistä ja muusta arjesta pitkän viikonloppuloman merkeissä. Alun perin suunnitelmissa oli lähteä tutkimaan Göteborgin saloja, mutta lopulta löysimme itsemme kuitenkin Malmösta sekä Kööpenhaminasta. :D Itse kohteissa ehdimme viettää ainoastaan pari päivää junamatkojen haukatessa leijonanosan ajasta, mutta tällaisesta pikkuseikasta huolimatta reissu oli ehdottomasti toteuttamisen arvoinen!

 Meille molemmille tää oli ensimmäinen kerta Etelä-Ruotsissa ja ainakin mä menin ihastumaan täysillä Malmöhön. Varsin näppärä koko, erinomainen sijainti sekä mukava yleisilmapiiri vakuuttivat mut itse asiassa niissä määrin, että aloin harkita jopa muuttavani kaupunkiin joskus tulevaisuudessa! Pientä kuuloaistin teroitusta ja pidemmän pinnan kasvattamista tää tosin tulee vaatimaan, Skånen murre kun onnistui kuulostamaan ajoittain niin mielenkiintoiselta, että jouduin ihan tosissaan pohtimaan mun ruotsintaitojeni tilannetta uudestaan...

Katsokaa nyt, miten herttaista oliskaan asua tuollaisessa pienessä hobittitönössä parin kadunkulman päässä keskustasta?

Viikonlopun kantava teema oli ehdottomasti hyvin syöminen - sekä ihan vähän herttaisten tarjoilijamiesten tiirailu ;)
Malmössa uusi ja vanha kohtasivat useammalla eri tavalla, tässä esimerkkinä taustalla kohoava, hulppea Clarion Hotel & Congress Malmö sekä etualan Kyrkans Hus.
Tää hassunnäköinen rakennus on espanjalaisen Santiago Calatravan suunnittelema pilvenpiirtäjä Turning Torso, joka sattuu muuten olemaan 190m korkeudessaan Pohjoismaiden korkein rakennus sekä Euroopan kolmanneksi korkein asuinrakennus!
Kaupungin kirjastostakin löytyi tyyliä!
Malmöfestivalenin mainoslauseet olivat ainakin mun mielestä älyttömän suloisia... :)

Gustav Adolfsin torilta löytyi festivaalien kunniaksi street foodia maailman jokaisesta kolkasta...
...tässä mun somalialainen lounaani!
Yhden Malmössa vietetyn yön jälkeen matka jatkui Juutinrauman sillan yli Kööpenhaminaan. Tää reissu toimi myös yhdenlaisena pöhkönä virstanpylväänä, sillä Tanskasta tuli sen myötä kunnianarvoisa numero 25 mun käytyjen maani luettelossa. ;)

Köpis oli aika lailla sellainen, mitä olin ajatellutkin sen olevan: herttainen ja kaikin puolin varsin söpö ilmestys värikkäine, mataline taloineen ja kauniine katuineen. Aurinkoinen (tai edes kuiva...) sää olisi tietysti parantanut matkakokemusta entisestään, mutta ajoittaisista, melko kovistakin sadekuuroista huolimatta sai  kaupungista oikein hyvän kuvan! Lyhyestä reissusta huolimatta musta tuntuu, että kaupungissa vietetyt tunnit tuli käytet hyvin hyödyksi ja niiden perinteisimpien nähtävyyksien ohelle mukaan mahtui myös mm. Ripley'sin Believe It Or Not-museossa käynti (oli muuten ensimmäinen kerta!), H.C. Andersenin satumuseo (krhm, ette varmaan ikinä arvaa kuka tänne halusikaan aivan ehdottomasti....), söpöjä kahviloita ja herkullisia ravintoloita sekä toki sitä kaikista parasta koskaan - sopivasti päämäärätöntä vaeltelua. ;) Ensi kertaa varten listalle jäi kuitenkin vielä paljon nähtävää!  
Seuraavalla kerralla Tivoliin täytyy kyllä päästä hieman hulppeahkoa pääporttia pidemmälle - tällä kertaa ei kukkaronnyörejä viitsinyt höllätä sadesään vuoksi niin, että olisimme viitsineet maksaa vajaan parinkympin arvoista sisäänpääsylippua.
Kööpenhamina-googlettelujen tuloksista erittäin tuttu Nyhavn oli pieni, värikäs sekä lukuisien terassien sekä ravintoloiden valtaama. Ruuhkaa tuntui olevan nytkin - en uskalla edes ajatella, millainen väenpaljous paikalla mahtaa olla aurinkoisena hellepäivänä keskellä kesää... 

Kaikki nää pastellinsävyiset talot sulattivat täysin mun sydämen!
Olin etukäteen kuullut hirveästi varoitteluja siitä, miten pieni Pieni Merenneito-patsas oikein todellisessa elämässä on. Mä olin ilmeisesti varautunut sitten johonkin todella pieneen, sillä ainakin mut patsaan koko kaikkien kommenttien jälkeen onnistui yllättämään lähinnä suuruudellaan! :D

Pieniä katuja pitkin harhailun myötä vastaan tuli muun muassa liike, jossa myytiin miljoonaa ja yhtä erilaista naulakkoa ja koukkua... 

Vor Frelses Kirke oli melko mahtipontinen ilmestys tumman värinsä ja hienon, kokonaan tammesta rakennetun torninsa ansiosta!
Kirkon torniin pääsi kiipeämään muutaman euron sisäänpääsymaksua vastaan. Matkalla ylös pääsi portaiden kipuamisen lomassa kurkkimaan muun muassa kirkon kelloja...
...ja muita, noh, taideteoksia, joiden perimmäinen tarkoitus jäi mulle välillä hieman hämärän peittoon :D

Sopivasti kirkon vieressä sijaitsi myös varsinainen määränpäämme, Christiania. Vapaakaupungiksi julistautuneella alueella, jossa asuu vakituisesti noin tuhat ihmistä eläen lähinnä omien, osittain laittomienkin sääntöjensä mukaan. Huumekauppa on alueella avointa ja vaikka vahvat huumeet ovatkin Tanskassa kiellettyjä, myydään Christianiassa kannabiksen ohella myös paljon kaikenlaista muuta... 
Vapaakaupungin alueella valokuvaaminen on ehdottomasti kielletty (pahimpien pelottelujen mukaan kameran kanssa kulkiessa saattaa päästä jopa hengestään...) ja sääntöä onkin syytä noudattaa. Nämä kuvat on kuitenkin napattu alueen reunamilta :)
Värikäs, hempeän värinen satumaailma? Kaukana siitä. Keskellä kirkasta päivää Christianiassa oli mielenkiintoista piipahtaa lyhyesti, mutta sinne ei kannata missään nimessä eksyä pimeällä tai yksinään...
Kokonaisuudessaan reissu oli siis varsin lyhyestä kestostaan huolimatta erinomainen ja näin vain tuli taas todistettua se, miten pienikin getaway arkiympäristöstä tuntuu lomalta ja virkistää mieltä! Kotiinpaluun jälkeinen viikko on nimittäin puolentoista vuorokauden mittaista kuumeilua ja vilustumista lukuun ottamatta sujunut oikein energisissä merkeissä ja töiden lisäksi aika on kulunut treenaillessa sekä tulevaa syksyä suunnitellessa.


Torstaina piipahdimme tosin Miian kanssa päiväreissun Tukholmassa ja Fotografiskassa, jossa mun on ollut tarkoitus käydä koko kesän ajan. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan, eikö? :) Päivälle ei onneksi ollut museon ohella juurikaan muita suunnitelmia ja hyvä niin, kaikkien viiden näyttelyn läpi kiertäminen ajatuksen kanssa otti nimittäin aikansa ja ovesta ulos astuttua pääkoppa suorastaan tulvi valokuvien herättämiä ajatuksia ja tunteita. Mikäli joku teistä sattuu olemaan lähiaikoina käymässä Tukholman suunnalla, suosittelen ehdottomasti Fotografiskassa piipahtamista! Jokainen näyttely oli omalla tavallaan äärimmäisen mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen, mutta mun suosikeiksini valikoituivat kuitenkin Afrikan luonnon katoamiseen vahvasti kantaa ottava Nick Brandtin Inherit the Dust, Åke Ericsonin romanien maailmaa ja nykytilannetta kuvaava Non Grata sekä Hannah Modighin Hurricane Season.



Nyt on kuitenkin aika painaa pää tyynyyn ja toivoa uniukon saapumista - oon tullut yövuorosta jo kolmisen tuntia sitten, mutta jostain syystä uni ei nyt vain ota tullakseen! Uusintayritys lähtee siis nyt, kuulemisiin! ;)

Small road trip in Sweden!

3 comments
Viisi päivää, 1300 kilometriä, paljon henkeäsalpaavan kauniita maisemia, laatuaikaa äidin kanssa, pari jäätelöä ja iloisia ihmisiä - torstai-iltana takaisin Ahvenanmaalle palasi onnellinen ja reissun jäljiltä rentoutunut tyttö.

Muutaman päivän varoitusajalla toteutettu spontaani irtiotto arjen pyörteistä ja ennalta suunnittelematon eteneminen nenän kulloinkin osoittamaan suuntaan toi ihanaa vastapainoa aikataulutetulle elämälle. Tällaisia matkoja pitäis tehdä ehdottomasti useamminkin!

Five days, 1300 kilometres, lots of breathtakingly stunning views, quality time with my mom, some ice cream and cheerful people - this girl was totally happy and relaxed after coming back to Åland on Thursday evening! Spontaneous trip and the lack of beforehand-made plans gave perfect counterbalance to usual, scheduled life. I should definitely do this more often!

Kuten mainitsin jo ennen lähtöä, ei meillä ollut etukäteen varsinaista suunnitelmaa tulevan reissun sisällöstä. Laivan laskiessa ankkurinsa Grisslehamnin satamaan vuorossa olikin siis pieni tuumailutauko, jonka tuloksena auton keula suuntautui loppujen lopuksi kohti Uppsalaa ja sen myötä luodetta. Uppsalassa poikkeaminen tapahtui oikeastaan loppujen lopuksi hetken mielijohteesta, mutta lyhyt pysähdys osoittautui ehdottoman kannattavaksi - kaupunki vaikutti nimittäin mielettömän kauniilta ja etenkin Pohjoismaiden suurimman kirkon tittelillä varustettu Uppsalan tuomiokirkko oli pysäyttävän upea! Pienenä knoppitietona muuten mainittakoon myös se, että kaupungin uimaseura Upsala Simsällskap on maailman vanhin uimaseura ja että Pekka Töpöhännän tapahtumat sijoittuvat suurimmilta osin kyseiseen kaupunkiin... ;)

As I already mentioned, we didn't have any specific plans concerning our little road trip, which meant that after anchoring to the harbour we parked the car and had a small thinking pause. In the end the decided to head towards northwest and chose our first stop to be beautiful Uppsala. The city turned out to be surprisingly nice and especially the cathedral (which is, by the way, the biggest in Nordic countries) was absolutely stunning! Some small trivia: the swimming team of Uppsala is the oldest one in the whole world and the scenes of Swedish Pelle Svanslös are located mostly to Uppsala. ;)





Uppsala was such a lovely place!

Mun olis tehnyt mieli jäädä perehtymään kaupungin tarjontaan hieman pidemmäksikin aikaa, mutta matkan ollessa vasta alkutekijöissään ei liiemmin auttanut jäädä lepäilemään laakereilleen. Ekan yön majapaikka löytyi loppujen lopuksi Borlängestä ostarin yläkerrassa sijaitsevasta itsepalveluhotelli Kupolenista.

I'd have loved to stay there longer and get to know to the city a bit better, but as the trip was just about to begin we had to move on. We ended up staying night in a self-service hotel in Borlänge.

Maanantaiaamun koittaessa matka jatkui kohti pohjoista ja Falunissa sijaitsevaa ruotsalaisen kuvataiteilija Carl Larssonin kotikoloa. Itse en olis varmaan edes tiennyt kyseisen paikan olemassaolosta, mutta tyttärensä sivistyksestä huolta pitävä mamma ehdotti piipahdusta paikan päällä ja hyvä niin - useampi taiteilijan tuotos kun paljastui loppujen lopuksi tutuksi ja alue oli ympäristönäänkin uskomattoman idyllinen!

I just love the colors of these wooden houses - and they were everywhere!
We drove by this restaurant and decided to check out, if it's open - it was and it was totally worth stopping! Don't let the appearance bluff... ;)


.
This garden was full of everything cute! :D
Falunista ajelimme tutustumaan pikaisesti työkaverini suosittelemaan, kuvankauniiksi paljastuneeseen Rättvikiin ja, Taalainmaalla kun kerran oltiin, tsekkaamaan luonnollisesti myös iloisenpunaiset Taalainmaan hevoset eli Dalahästit! ;)  Maailman suurimpaan (13m) Dalahästiin ehdimme törmätä jo ekana reissupäivänä Avestan läpi kulkiessamme, mutta matkan varrelle sattui onneksi myös Moran lähistöllä sijaitseva Nusnäs. Söpöllä nimellä varustetusta pikkukylästä löytyi vanhin olemassaoleva sekä ehdottoman aito ja alkuperäinen Dalahästejä valmistava Grannas - hevosten historia ulottuu aina 1600-luvulle asti ja alun perin ne ovat olleet lähinnä lasten leluina toimivia puuteollisuuden sivutuotteita. Grannasissa vierailijoilla oli mahdollisuus päästä kurkkaamaan myös backstagen puolelle ja nähdä puuheppojen valmistusprosessi aina puun veistämisvaiheesta maalaamiseen ja viimeistelyyn saakka! Harvasta paikasta on myöskään mahdollista löytää yhtä montaa puuhevosta saman katon alta - vai mitäs sanotte? :D

On Monday morning we continued our way to north and Falun, where we visited the home of Swedish painter Carl Larsson. I wouldn't have even known about the existence of the place, but mom decided clearly to take care of her daughter's common knowledge and took me there - which was actually just good because the surroundings were really beautiful and I found out to be familiar with some of Larsson's artworks, as well! We visited also picturesque Rättvik and checked out the symbolical Dala Horses as we happened to be in the original manufactural area for them. We had already seen the biggest Dala Horse in the world (which is 13m tall) the previous day, but this time we dropped by in Nusnäs and had a chance to explore the manufacturing process of these cute, wooden horses from the very beginning! There are not that many places either where you have a chance to see that many wooden ponies - or what do you say? :D 

The biggest Dala horse in the world!
On our way to Rättvik...
...and there it is!
This 600m long wharf had a small wannabe-island in the end!


This is where the horses get their main colour...
...and this is how they look like when they're ready! :)

Väriskaalan päästä päähän ulottuvien ponien pyöriessä yhä silmissä matka jatkui maanantai-illaksi lähestulkoon Norjan rajalla sijaitsevaan Torsbyhyn, minne majoituimme pariksi yöksi äidin opiskeluaikaisen ystävän luo. Loppumatkan tarinoinnit taidan kuitenkin jättää toiseen kertaan, sillä muuten tiedossa on jälleen kerran kilometrien mittainen jaarittelu - palatkaamme siis asiaan piakkoin! ;)

After seeing so many wooden ponies in all the possible colors we continued our way to Torsby, which is relatively close to the border line to Norway and where the friend of my mom offered us a nice place to stay for two nights. Nevertheless, I'll tell about the rest of the trip another time - otherwise this post is going to last forever, haha :D