Ohje 3 päivään Lontoossa Lauran kanssa eli kuinka kävellä paljon, juoda liikaa kahvia ja ottaa valokuvia kaikesta.

Kävelkää jalkanne kipeiksi ja muistakaa olla loputtoman uteliaita kaikesta. Poiketkaa kaikille päivän aikana vastaan sattuville, houkuttelevalta näyttäville kujille ja kaduille; piipahtakaa hetken mielijohteesta vastaan tupsahtaneessa kirkossa ja ihailkaa sen katosta roikkuvia, kimaltelevia tähtiä. Älkää antako sateen häiritä menoanne, sillä Lontoo näyttää kauniilta sen yläpuolella roikkuvasta paksusta, harmaasta pilvimassasta sekä taivaalta valuvasta tihkusateesta huolimatta. Kastelkaa varpaanne ja kirotkaa sadetakin puutetta, mutta olkaa silti liian hurmioituneita ympäriinsä vaeltelusta jatkaaksenne matkaa metrolla.

Lontoo haltuun aina Big Beniltä...

...ja London Eyelta...

...aina Tower Bridgelle saakka!

Vaeltelun myötä vastaan tulee sateisia ja tyhjyyttään kumisevia puistoja...

...värejä hehkuvia pikkukujia...

...sekä talojen väleistä pilkahtelevia, mielenkiintoisen näköisiä pilvenpiirtäjiä...

...kaikissa mahdollisissa muodoissa.

Varatkaa liput musikaaliin ja pakahtukaa siihen musiikin, värien, liikkeiden ja tunteiden muodostamaan maailmaan, johon muutaman kympin kustantanut lippu teidät päästää hetkeksi uppoutumaan.

Juokaa aivan liian monta isoa kupillista kahvia, jotta ehditte käydä mahdollisimman monessa kivalta näyttävässä kahvilassa. Etsikää mukavin nurkkapöytä, katselkaa ikkunan takana elämää sykkiviä kaupungin katuja, syökää pala kakkua tai kauniisti kuorrutettu cupcake hyvällä omallatunnolla ja lukekaa yhteen putkeen puolet mukananne olevasta kirjasta vain, koska tuntuu juuri siltä.

Heittäytykää juttusille vieraiden ihmisten kanssa ja rupatelkaa niitä näitä. Kuunnelkaa, miten kahvilan myyjä kertoo teille epäonnisesta perjantaistaan ja miten kirkon työntekijä esittelee kirkon toisen maailmansodan jäljiltä säästyneet rakennuksen osat.

Käykää British Museumissa ja ihmetelkää uskomattoman taidokkaasti kaiverrettuja rukouspähkinöitä, koristeellisia kelloja sekä zimbabwelaista sadan triljoonan dollarin seteliä. Imekää itseenne sydämenne kyllyydestä uusia asioita ja ihmetelkää, miten suuri ja monipuolinen paikka maailma oikein onkaan. (Ajakaa itsenne myös vahingossa nälkäkiukun partaalle ja ärsyyntykää siitä, miten yhdestäkään museon kahvilasta ei löytynyt jogurttia hedelmillä. Big problems, you know...)

Kyllä, se on kello!

Kantakaa kameraa mukananne koko ajan ja ottakaa paljon valokuvia kaikesta mahdollisesta. Älkää välittäkö siitä pikkuseikasta, ettette välttämättä tee puolillakaan kuvista yhtään mitään koskaan, vaan nauttikaa yksinkertaisesti valokuvaamisen riemusta.

Kuvia voi ottaa esimerkiksi hieman pelottavasta kirkosta...

...värikkäistä rakennusten seinistä...

...ja kauniista puurokulhoista.

Syökää 2£ aamupala hostellilla ja löytäkää itsenne keskustelemassa elämän tarkoituksesta puoli seitsemältä aamulla Etelä-Afrikasta Lontooseen muuttaneen työntekijän kanssa.

Kulkekaa eriparisukissa, ottakaa vastaan ohikulkijan tarjoama tulppaani, kävelkää vahingossa päin tolppaa ja naurakaa omalle typeryydellenne.

Ennen kaikkea nauttikaa täysin sydämin siitä sydämen räjäyttävästä vapauden tunteesta; tunteesta, joka syntyy kävellessänne miljoonakaupungin kaduilla ja tajutessanne, ettei yksikään vastaantulija tunnista teitä, ettei kukaan odota teitä missään eikä kerro teille, mitä teidän pitäisi tehdä. Että teidän ei tarvitse kysyä keneltäkään, mihin aikaan, mitä ja missä syödä, milloin herätä tai milloin pysähtyä katselemaan maisemia. Että saatte tehdä juuri ja prikulleen mitä haluatte.

Viettäkää yö lentokentällä ja palatkaa takaisin kotiin silmät ristissä mutta onnellisena. Syökää viimeisenä tekonanne ennen lentokoneeseen hyppäämistä aamupalaksi lautasellinen lettuja sekä maailman parhaaksi osoittautunut japanilainen munakas.

Olipa kerran kirjoittamisen suhteen kunnostautunut bloginpitäjä, suuret suunnitelmat sekä tarina vuodesta 2016.

Eilisestä, ehkä aavistuksen negatiivissävytteisestä päivityksestä sekä tukkoisesta nenästä huolimatta vuosi vaihtui kuitenkin loppujen lopuksi mukavissa merkeissä. Kolmen peiton alla vietetyn päivän jälkeen olo oli illalla onneksi jopa niinkin hyvä, että selvisin sohvanpohjalta kahdelle jalalle, Eturinteille katselemaan Levin panostusta rahojen tykittämiseen taivaalle sekä vieläpä kurkkimaan hetkeksi upeita, taivaalla kirkkaina leimuavia revontulia tunturin päälle tyttöjen kanssa. Koska vuoden vaihtuminen vaatii luonnollisesti juhlajuomaa, nautittiin se tällä kertaa pahvimukeista venäläisen kuoharin merkeissä. Ei siis ollenkaan hassumpaa!

Muutaman päivän sairastaminen yhdistettynä jokavuotiseen, aina yhtä innokkaaseen lupausten ja tavoitteiden asettamiseen ovat saaneet tämänkin rään ja kuumeen turruttaman pääkopan pyörät kirskahtelemaan vaivalloisesti liikkeelle. Tähän mennessä keskittymis- ja jaksamiskyky on ylettynyt Disneyn piirrettyjen tasolle, joten blogin päivittäminen tuntuu jo omalla tavallaan jonkinlaiselta superman skillsejä vaativalta toiminnalta! :D Tässä suuressa aktiivisuuspuuskassani aattelin myös ottaa lähipäivien tavoitteeksi työhakemusten ja ansioluetteloiden päivittämisen ajan tasalle niin suomeksi, in english kuin på svenskakin. Samaan syssyyn voisi toki myös vaikka alkaa hakea kesätöitä, suunnitella keväällä edessä häämöttävää opparikummitusta sekä uudistaa blogin ulkonäköä johonkin vähän mukavampaan... Jos ottaa huomioon sen, miten onnistuneesti maailman parhaan aamupuuron sekä herkkumunakkaan sisältäneet aamupalasuunnitelmat muuttuivat tänä aamuna mustaksi, palaneelta valkosipulilta haisevaksi lätyksi sekä puolet inkivääripussista sisältäneeksi puurovelliksi, ei odotukset oo näidenkään suunnitelmien suhteen kovin korkealla...:D

Kunnon bloggarin velvollisuuksiinhan kuuluu tässä vaiheessa vuotta julistaa kulunut vuosi joko parhaaksi tai paskimmaksi ikinä, väli-ilmaisuja ei siis sallita. Asiaan kuuluu tietty myös vuosikatsaus, sillä tokihan kavereita, tuttuja, kumminkaimoja ja naapurin kissanpentujakin kiinnostaa, mitä juuri minä olen tänä vuonna tehnyt. Koska musta näin vuodenvaihteen kunniaksi tuli jälleen kerran kunnon bloggaaja (kyllähän nää kaksi päivitystä vuorokauden sisällä sen jo todistaa), vuosikatsaus tulee siis tässä, olkaapas hyvät!


Tammikuussa...

...oli perkeleen kylmää. -40 asteesta saa ehdottomasti kaiken irti, kun pääsee kiipeämään lähes 800 askelta käsittävät, lumen täyttämät portaat ylös työpaikalle ennen aamuseitsemää!
...testasin ekaa kertaa surf yogaa saaden lopputulokseksi rentoutuneen mielen sijaan lähinnä mustelmaiset polvet.
...kävin 18 vuotta täyttäneen pikkusiskon kanssa ekaa kertaa baarissa ja sain krapulan yhdestä lonkerosta sekä skumppalasillisesta.

Helmikuussa...

...rikoin polveni jumpassa ja olin hajoittaa pääni totaalisen treenikiellon seurauksena.
...leikin opiskelijaa eli istuin useampana päivänä Coffee Housessa läppärin kanssa ja join aivan liian paljon soijacappuccinoja.
...tanssin aamuyöhön asti baarissa aurinkolasit päässä ja kärsin sen jälkeen maailman kauheimmasta krapulasta.

Ja sitä lunta. Sitä lunta tuli niin hemmetisti.

Maaliskuussa...

...hiihdin, hiihdin ja hiihdin. Kuin hullu.
...elin lähes ällöterveellistä elämää kunnes...
...tuli pääsiäinen ja söin ehkä elämäni pahimman ähkyn. Suklaa-appelsiinit, you bastards!

Tämän savulohi-ruisleivän takia tuli hiihdettyä reilut 20km! Mitä tahansa hyvän ruoan eteen... :)

Huhtikuussa...

...laskimme rakkaan kämppikseni Elisan kanssa Levin Eturinteen pulkalla alas unohtaen, että välittömästi sen jälkeen suunnitelmissa oli ravintolaillallinen pitkän kaavan kautta.
...juhlin synttäreitä sekä Levi-kauden päättäjäisiä yhtä aikaa. Yksi sana: auts.
...rakastuin New Yorkiin, söin pekoni-vuohenjuusto-taateli-vaahterasiirappipuuroa, tapasin ihania vaihtokavereitani ja katselin kotimatkalla lentokoneen ikkunasta Grönlannin yläpuolisella yötaivaalla leimuavia revontulia.

Niin että miten meni omasta mielestä?

Toukokuussa...

...aloitin kesäkauden Ahvenanmaalla juomalla kimaltelevaa skumppaa suosikkityttöjeni kanssa.
...kävin muutaman päivän reissun Pariisissa, mutta en suloisista savupiipuista, viihdyttävästä Barbie-näyttelystä tai hyvästä ruoasta huolimatta oppinut tykkäämään ranskan kielestä tai napannut kiinni siitä, miksi Pariisi nyt muka on the place to be. Varför Paris, vi har ju Åbo!
...kävin kuuntelemassa ruotsinsaamelaista joikulaulua pienessä, ahvenanmaalaisessa kirkossa.

Barbiekin on siis huomannut miesten todellisen merkityksen elämässä!

Kesäkuussa...

...tein töitä samoissa määrin kuin hiihdin maaliskuussa, eli selkeästi yli terveen rajan.
...saimme Miian kanssa idean ja ostimme alle kaksi viikkoa tästä eteenpäin lentoliput Nepaliin.
...istuskelin harvoina vapaahetkinäni Maarianhaminan kahviloissa espanjankirjojen ja isojen kahvikuppien kanssa.

Heinäkuussa...

...parisuhdestatus: married with work, in an open relationship with spinning and bodycombat.
...irtisanoin itseni elämäni ekaa kertaa koulusta.
...tanssittiin muun muassa Tungevaag & Raabanin, Vengaboysin sekä Fiven tahtiin Rockoffissa.

Jokaisena yhdeksänä Rockoff-päivänä vuorossa oli eri asuteema, tietenkin!

Elokuussa...

...vietin pari elämäni rentouttavinta päivää Kemiön saaristossa tehden absolutely nothing ja nauttien siitä enemmän kuin koskaan.
...kävin muutaman päivän pikareissun Malmössa sekä Kööpenhaminassa katsomassa komeita tarjoilijapoikia, nauramassa skånen murteelle sekä hymyilemässä pastellinvärisille taloille.
...päätin kesän pullolliseen kultahippukuoharia.

"Laulua ja omenia ja vapaus nukkua pitkään aamulla, se vasta jotain. Eikä kukaan kuljeskele hokemassa, että ne ja ne asiat ovat tärkeitä ja että ne täytyy hoitaa eikä niitä voi siirtää... Minä annan niiden hoitaa itse itsensä parhaansa mukaan!" - Juksu

Syyskuussa...

...pysähdyin kotiin kokonaiseksi kolmeksi päiväksi lukemaan Muumi-kirjoja ja juoksemaan täysin vahingossa puolimaratonin.
...etsin näkinkenkiä Jäämeren rannalta ja harhailin tunturissa riemuidioottina nauttien tuulesta ja litimäristä varpaista.
...pääsin lopulta näkemään Etelä-Norjan postikorttimaiset vuonomaisemat 

Lokakuussa...

...kahlasin polviani myöten rapavedessä Kathmandun kaduilla ukkosmyrskyn ja sähkökatkoksen aikaan etsimässä itselleni iltapalamunakasta.
...vietin kymmenen sanoinkuvaamattoman upeaa päivää Himalajan vuoristossa vaellusporukkamme kanssa täysin eristäytyneenä muusta maailmasta, heräsin aamuisin mukisematta neljältä aloittamaan vaeltamisen (toim. huom. Ennen aamukahvia!) ja selvisin 4130m korkeuteen kiipeämisestä vatsataudista ja ainoastaan vihanneskeittoa sisältäneestä ruokavaliosta huolimatta.
...ehdin pohtia elämää uskomattoman monelta eri kantilta.

Hirssistä valmistettu, riisiä ja ghee-voita sisältävä ja lämpimänä tarjoiltu "local wine" maistui juuri niin herkulliselta kuin miltä se näyttääkin.

Marraskuussa...

...aloitin joululaulujen kuuntelun ja piparkakkumausteen yliannostuksen samalla sekunnilla, kun palasin takaisin Suomeen.
...muutin itseni, sukseni ja tonttulakkini takaisin Lappiin ja tunsin tulleeni takaisin kotiin.
...aloitin kuuden viikon mittaisen ihmiskokeen nimeltä Superdieetti ja elin kuukauden vegetaristina.

Kauden alkajaisiksi käytiin toki hakemassa shamaanilta Lapin kaste ja hyvää onnea tuleville kuukausille!

Joulukuussa...

...kävin mielenkiintoisessa tapahtumassa, jossa opetettiin muun muassa imemään energiaa maapallon keskustimantista sekä ottamaan yhteys yksisarvisiin. 
...SuperLeviNight happened.
...tajusin, että on tämä taas ollut melkoinen vuosi. ♥

Terveiset tunturista!

Aurinkoinen, leppoisa ja rauhallinen päivä vuorilla? Tai sitten ei!

Jo ennen Bergeniin saapumista olin tehnyt pienimuotoista taustatutkimusta alueen vaellusreiteistä ja Mt. Fløyenin (425m) sekä Mt. Ulrikenin (643m) väliin jäävä, noin 15km mittainen Vidden, keikkui ehdottomasti to do-listan kärkisijoilla. Tripadvisorissa reitti oli rankattu sijalle yhdeksän koko kaupungin aktiviteettien sekä nähtävyyksien joukosta ja kommenttien joukossa toistuivat jatkuvasti lauseet "amazing hike", "stunning scenery" sekä "fantastic and spectacular views over the city". Upeiden maisemien ohella mainintoja oli toki myös reitin haastavuudesta ja rankkuudesta sekä siitä, ettei matkaan pitäisi lähteä täysin valmistautumatta - ylhäällä kukkuloilla kun sääolosuhteet saattavat muuttua nopeastikin ja ilma saattaa olla jopa täysin erilainen kuin alhaalla kaupungissa. Joka tapauksessa olin omissa mielikuvissani lähdössä tässä vaiheessa hyvällä tavalla haastavalle, upeita maisemia ja luonnonkauneutta pursuavalle päivävaellukselle ylös Bergenin vuorille. Tiedättehän - kirkkaan sininen, täysin pilvetön taivas, kauniisti loistava aurinko, henkeäsalpaavat maisemat alas laaksoihin, vuonolle ja kaupunkiin sekä luonnon rauhaa parhaimmillaan!

Keskiviikkoaamuna taivasta peitti tasaisen harmaa pilvikerros. Lämpötila oli kuitenkin seitsemäntoista asteen paikkeilla eikä säätiedotus lupaillut muutamaa hassua, aamupäivälle ajoittuvaa sadepisaraa kummempaa. Oikeastaan parempi näin, eipähän ainakaan tarvitse paahtua polttavan auringon alla!

En tiedä, olisko tässä vaiheessa pitänyt jo ymmärtää jotain...

Up we go!

Reittikarttaa homman hahmottamiseksi!

Matkan varrella vastaan tuli muun muassa päiväkotiryhmä - kyllä, lauma iloisia kolmivuotiaita lähes 600m korkeudessa! Reippaita nämä norjalaiset, ei voi muuta sanoa...

Kauas taivaanrantaan pikkuhiljaa häviävät vuoret olivat hämmentävän kauniita.

Ilma vaikuttaa olevan juuri sopiva ja alkumatka alkoi ensi kilometreiltä lähtien reippaalla sykkeellä ja hyvällä mielellä. Mikäs tämän mukavampaa! Reittikin alkaa muuttua pikkuhiljaa vaikeakulkuisemmaksi, eli tässä päästään selkeästi varsinaisen asian äärelle...

Hetkonen - viereinen vuori näyttää yhtäkkiä yllättävän sumuiselta. Puhelin piippaa äidiltä saapuneen viestin merkiksi. "Älä kastu!"Eihän täällä edes sada...

...no jaa. Eihän tässä nyt kuitenkaan olla tehty sokerista. Ei muutama hassu sadepisara tätä tyttöä lannista!

WHOOOOOOOOSH.

Kaksi sekuntia ja nyt sitä ollaankin sitten alusvaatteita myöten läpimärkänä - paitsi varpaat, ne onnekkaat ovat säästyneet kuivana! Tuleepahan sisäänajettua kunnolla nämä uudet vaelluskengät ja ainakin vedenpitävyydestä läiskähtää saman tien vino pino plussia.

Hmm, mikähän tuo ääni oli? Ihan kuin ukkonen... No, en usko, varmaankin lentokone tai jokin vastaava. Toisaalta tuo välähdys... niin, se saattaisi tosin olla salama.

Samoin tuo. Ja tuo.

Kyllä, ukkonen se kai nyt sitten taitaa olla. Onneksi tässä satutaan nyt olemaan niinkin loistavalla paikalla kuin ylhäällä vuorilla, missä ei puista tai muista vähänkään korkeammista kohteista ole tietoakaan. Takaisinkin on niin pitkä matka, ettei sinne kannata palata - ei siis auta kuin jatkaa eteenpäin.

Välipalahetki kaatosateessa.

Kuvasta ei käy ehkä kunnolla ilmi, mutta tämäkin nousu oli lähestulkoon pystysuora ja vaeltaminen muuttui tässä vaiheessa lähestulkoon kiipeämiseksi!

Sumusta huolimatta maisemat näkyivät vielä tässä vaiheessa suhteellisen hyvin ja kyllähän nuo korkeuserot ovat aina henkeäsalpaavia! Hieman mittakaavaa saatte ehkä siitä, että kuvassa oikealla kukkulan päällä olevat kärpäsenkakat ovat ihmisiä... :)

Siellä, missä ei ollut märkiä ja liukkaita kiviä, oli mutaa. PALJON mutaa.

Tässä vaiheessa ei voinut muuta kuin nauraa - tilanne muistutti aivan liian elävästi lapsuuden tietokonepelejä. Parhaimmassa tapauksessa kivet alkoivat uppoamaan liejuun heti, kun niiden päälle astui, eli jännitysmomentit oli taattu!

Mitäs tässä nyt sitten seuraavaksi sattuisi? Niin joo, sumu! Tuoltahan se ryökäle pikkuhiljaa näyttää hiippailevan, vuorten välistä luullen ilmeisesti, ettei kukaan huomaa mitään. Pyh.

Sieltä se ryökäle hiippailee...

Viisi kokonaista minuuttiahan siihen meni ja nyt täällä ei sitten näe juurikaan nenäänsä pidemmälle. Se niistä upeista ja henkeäsalpaavista maisemista kai sitten! Toisaalta paksun sumun keskellä vaeltaminen on tavallaan aika hienoa, tässähän voi ihan kuvitella olevansa yksin maailmassa. Sateen ropina huppua vasten, joka puolella vuolaasti solisevat pikkupurot ja vuorten välissä jylisevä ukkonen kuulostavat tavallaan jopa terapeuttisilta ja tässähän herää jo kysymys siitä, mitä muuta ihminen voisi elämäänsä kaivata? Kyllä, tällä kertaa tarkoitan tätä todella, ilman sarkasmin häivääkään.

Hieman hankalista sääolosuhteista huolimatta mua ei alkanut missään vaiheessa ärsyttämään - päinvastoin!

Sumu oli ajoittain niin paksu, ettei eteensä nähnyt kuin juuri ja juuri sen verran, että seuraavan reittimerkin pystyi erottamaan... Veikatkaapas, miten paljon niitä uskomattomia maisemia oikein mahtoikaan näkyä? ;)

Loppumatkasta usva alkoi onneksi hälvetä ja taaksepäin kuikuillessa vuoren päällä jatkuva reittimerkkijono näkyi jo... no, aiemmat olosuhteet huomioon ottaen jopa melkein selvästi! 

Luksuslounaasta vastasi tällä kertaa tonnikalapurkki sekä edellisenä päivänä sairaalan kahvilasta ostettu bulgursalaatti. Kyllä muuten maistui siitäkin huolimatta, että yksi reissun pahimmista sadepiikeistä iski juuri evästauon aikana ja salaatti muuttui hyvin nopeasti vesivelliksi :D Voitte varmaankin arvata, kuinka monta sateensuojaa puuttomilta vuorilta oikein löytyy? Jep, nada.

No se pakollinen selfie, totta kai...

Sateen loputtua luonnon upeat syysvärit pääsivät oikeuksiinsa! Tuntui myös hassulta olla laakson päällä leijailevien pilvenhattaroiden yläpuolella - kirjaimellisesti siis pää pilvissä ;) 

Ulriken, 2,5km. Huh, tässähän aletaan olla jo pikkuhiljaa perillä! Ukkonen on mennyt menojaan, sade alkaa pikkuhiljaa väsähtämään ja tämä tyttö on litimärkä mutta onnellinen. Tällaista se hulluus kai sitten on, kun vielä monen, ylhäisessä yksinäisyydessä myrskyn läpi tarvotun tunninkin jälkeen fiilis on loistava ja hymy karkaa huulille tämän tästä! Tätä kiitollisuuden tunnetta on vaikeaa pukea sanoiksi - miten huikea etuoikeus onkaan saada nauttia puhtaasta luonnosta, haastaa hieman omaa itseään ja tietää, että oma kroppa on liikuntakykyinen, kaikin puolin kunnossa ja riittävän vahva selviytyäkseen kaikista näistä hulluista päähänpistoista täysin ongelmitta. 

Usvan takaa paljastuneet maisemat eivät olleet mitenkään hassummat! ;)

Reissun viimeinen koetus oli Ulrikenilta ajoittain lähes pystysuoraa, sateen liukastamaa kivikkoa pitkin alas laskeutuminen. Tässä vaiheessa onnistuin kolauttelemaan polviani aika lahjakkaasti teräviin kiviin ja hetken aikaa jo mietin, kuka mut tuolta tulis oikein hakemaan (ja ennen kaikkea miten), jos nyt sattuisin taittamaan jalkani. Kilometrin mittainen lasku tuntui tässä tapauksessa ikuisuudelta!

Kokonaisuudessaan reissulle kertyi lähtöpisteestä takaisin lähtöpisteeseensä mittaa noin 25km ja illalla sänkyyn kaatuessa olo oli kieltämättä melko lailla kaikkensa antanut - vaikkakin olisin kyllä valmis lähtemään reitille uudestaankin, ehkä tällä kertaa kuitenkin hieman paremmalla säällä! :D

Mutta millaisia ajatuksia päässä nyt sitten pyörikään päiväreissun jälkeen?

* Jos lähtisin kiertämään reitin uudestaan, tekisin matkan toisinpäin aloittaen Ulrikenilta ja lopettaen Fløyenille. Aloitus on toki tässä tapauksessa huomattavasti tiukempi ja rankempi, mutta uskoisin reitin Ulrikenin laelle olevan helpompi ylöspäin kivutessa kuin alaspäin tullessa - niin, ja onhan se nyt leppoisaa kävellä monen tunnin vaeltamisen jälkeen alas Fløyenin hyväkuntoisia, osittain jopa asfalttipäällysteisiä, serpentiinille rutistettuja kävelyteitä... ;) Toki vaihtoehtona on aina ottaa cable car ylös Ulrikenille ja tulla toisessa päässä alas suositulla köysiratajunalla!

* Kunnolliset ja vedenpitävät kengät ovat todellakin must have. En uskalla edes ajatella, monestako kohtaa mun nilkat olisivat naksuneet rikki, jos olisin lähtenyt matkaan tennareiden kanssa...

* Norjalaiset ovat toden totta täysin omaa luokkaansa. Siinä vaiheessa kun mulla kului Viddenin läpi kulkemiseen arvioitua enemmän aikaa huonon sään vuoksi, ehti matkan aikana tulla vastaan lähes parikymmentä juoksulenkillä olevaa norjalaista - maastossa, jossa mä jouduin katsomaan herkeämättä jalkoihini, jotten astuisi harhaan tai liukastuisi. Minkälaisella synnynnäisellä koordinaatiokyvyllä tää kansa on oikein varustettu? Juoksijoiden lisäksi vastaan tuli alkumatkasta myös mm. nainen lastenrattaiden kanssa, kun taas Ulrikenia lähestyessä kohtasin pari kävelykeppien kanssa kivikossa taituroivaa sankaria.
* En voi olla ikinä riittävän kiitollinen siitä, että mulle on perintötekijöiden toimesta suotu pitkät ja vahvat jalat. Oli muuten enemmän kuin hyödyksi!

Lopputulos? Yhteensä seitsemän tuntia vaeltamista lähes koko matkan ajan jatkuneessa kaatosateessa, ukkosmyrskyssä, tuulessa ja sumussa. Mieliala? Loistava!

Matkamuistoja reissulta ;)