Näytetään tekstit, joissa on tunniste future. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste future. Näytä kaikki tekstit

Päivä, jolloin ilmassa tuoksuivat hiekkakakut.

Leave a Comment
On toukokuu. Aurinko paistaa, luonnon värit hehkuvat sitä kaunista alkukesän heleänvihreää sävyä, jota on vaikea kuvailla sanoin - sitä vihreää, joka saa nenäkarvat vipattamaan onnellisina, nostaa hymyn huulille ja tuo kevyiden tuulenhenkäysten mukana lupauksen edessä häämöttävästä kesästä. Joka puolella höpistään lomasuunnitelmista, mietitään, pitäisikö grilliherkkusienet kääriä pekoniin vai ei ja harmitellaan, miten tämänkin kesän bikinikunto jäi kauas siitä tammikuussa silmissä siintäneestä fitnessmallin rasvattomasta vartalosta. Ihmiset ovat iloisia ja ilmassa on tietynlaista odottamisen riemua.



Päivät ja viikot vierähtävät ja, tsadam, kalenterin sivut väittävätkin meidän elävän jo elokuun puoliväliä. Yhtäkkiä se vuoden odotetuin ja parhaana pidetty aika onkin muka takanapäin - nyt sitä sitten pitäisi asennoitua syksyyn ja lähestyvään talveen, aivan tuosta noin vaan. Vastahan tässä ehdittiin testailla kesää varten tehtyjä mekkohankintoja ja nyt ne samaiset mekot olisi jo pikkuhiljaa aika säilöä takaisin vaatekaapin uumeniin?

Mun kesä tuntuu hujahtaneen ohitse yhdessä ohikiitävässä hujauksessa enkä suoraan sanottuna tiedä, voinko väittää eläneeni sitä nyt täysillä, niin kuin asiaan toki kuuluisi.
Nautinko mä kesästä? Toki. Kyllähän mäkin makoilin aurinkoisina hellepäivinä ulkona nurmikon kutittaessa varpaita, istuskelin söpöissä kahviloissa ystävien kanssa, pyöräilin, lenkkeilin, grillasin ja kävin festareilla. Luin kirjoja, sain kunnon rusketusrajat ja kävelin baarista kotiin ilman kenkiä. Kävin melomassa, vietin pitkiä ja hitaita aamuja kahvikupillisten ja banaanilettujen merkeissä, istuin rantasaunassa katselemassa merta ja kuuntelin liikaa kaikessa surkeudessaan jo hauskuutta hipovia kesähittejä.

Yltiösöpöjä kahviloita...
...ja kahvia valtavista kukkamukeista.
Tämä kookosmaidolla ja kanelilla maustettu kahvi pahvimukissa nautittiin hyvässä seurassa suklaakakkupalan ja uskomattoman kovien tuulenpuuskien kanssa Turun kauppatorilla.
Silti, kaikesta huolimatta, kesä tuntuu valahtaneen tänä vuonna ikään kuin sormien välistä. Töiden puolesta kesä- ja heinäkuu olivat todella kiireisiä ja välillä jo hulluuden rajoja hipovia, mutta siitä aiheutunut ajoittainen stressi ei ehkä kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi koin useamman kerran olevani täysin finito. Ennen kaikkea vika taisi olla siinä, miten käytin töistä ylijääneen ajan - toki kaikkeen mukavaan ja kivaan, mutta aivan liian usein hieman liian vahva suorittamisen maku suussa. Kyllä mä oikeasti nautin siitä, että saan täyttää kalenterini kaikenlaisella mukavalla ja suunnitella tulevia juttuja, mutta kesän aikana oon tainnut keskittyä asioiden suorittamiseen aivan liikaa sen sijaan, että olisin muistanut pysähtyä elämään hetkessä ja nauttimaan todella ympärillä kukoistavasta kesästä.
Kuluneiden kuukausien aikana oon myös löytänyt itsestäni uudenlaisia. Yhä useammin olen huomannut tarvitsevani ehkä hieman aiempaa enemmän omaa aikaa sekä pohtivani aiemmin automaattisina pitämiäni asioita vähän syvällisemmin. Railakkaiden baari-iltojen sijaan on monesti tuntunut hyvältä lähteä pitkälle juoksulenkille tai viettää useampi tunti tee- tai kahvikupin ääressä jutellen vähän siitä sun tästä - millon ihmissuhteista, itsenäisyydestä ja sitoutumisesta, milloin taas hyvinvoinnista, opiskelusta, töistä ja tulevaisuudesta.

Tietyllä tapaa mun on kai myönnettävä olon olevan vähän helpottunut tässä vaiheessa, kun kesäkautta on jäljellä enää pari hassua viikkoa. Hieman ennen kuun vaihdetta pakkaan jälleen kerran tavarani ja muutan pois Ahvenanmaalta, ehkä jopa viimeistä kertaa. Lähtemisen aiheuttama tunne on tällä kertaa hieman erilainen kuin aikaisempina vuosina - toki tänne jää mulle tärkeitä ihmisiä ja rakkaita paikkoja, mutta jollakin tapaa musta tuntuu siltä, että mun juttuni Maarianhaminan osalta alkaa olla taputeltu. En tiedä vielä, löydänkö itseni täältä taas ensi kesänä, mutta tällä hetkellä olo on vahvasti sellainen, että uudet haasteet ja uudenlaiset ympäristöt voisivat tehdä hyvää!



Elokuun taittuessa syksyksi edessä on paljon uutta ja jännittävää - heti syyskuun alussa huristelen Suomen läpi Jäämeren rannalle, mistä lennähdän reiluksi viikoksi Bergeniin haistelemaan hieman toisenlaisia merituulia. Melko pian Norjasta kotiinpaluun jälkeen tiedossa olisi Nepalin valloitus yhden parhaimman ystäväni kanssa eikä kolmen viikon mittaiselta reissulta tule takuulla puuttumaan jännitystä tai adrenaliinia, siitä pitävät huolen niin etukäteen varattu trekki Annapurna Base Campiin kuin suuret suunnitelmat parahawkingista ja raftingistakin. Matkasuunnitelmien lisäksi uusia tuulia elämään tuovat myös uudenuutukaiset koulukuviot, kun jatkan tulevan talven aikana opintoni loppuun Lapin ammattikorkeakoulun kirjoilla. :)

Kuten sanottua, ei suunnitelmien tekeminen ole koskaan ollut mulle ongelma ja mä todella nautin siitä. Viime viikonloppu Kemiön saaristossa toimi kuitenkin loistavana starttipotkuna ja muistutuksena sille, mihin haluan loppuvuoden aikana todella alkaa keskittyä - jatkuvan tekemisen haalimisen ja sinne tänne säntäilyn ohelle voisi olla ihan hyvä ajatus muistaa myös pysähtyä miettimään henkistä hyvinvointia ja totuttaa itseä myös ajatukseen siitä, miten aina ei olekaan aivan pakko tehdä aivan kaikkea täysillä. Että välillä on ihan ok vain olla, syödä aivan liikaa herkkuja ilman huonoa omaatuntoa ja viettää ilta yksin huolimatta siitä, miten epäsosiaaliseksi itsensä tuntee. Lähteä juoksemaan silloin kun muut juhlivat, nukkua pitkään siitäkin huolimatta että se tarkoittaa salitreenien skippaamista ja muistaa pitää riittävästi yhteyttä läheisiin ihmisiin.

Koska tämä elämä on todella ainoa, mitä meillä on.



Viikonloppu Kemiön saaristossa oli juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitsin: kauniita maisemia, luonnon rauhaa, hyvää ruokaa, hitaita aamuja ja ystävän seuraa - toisin sanoen täydellistä akkujen lataamista!  

Kuluneina päivinä.

Leave a Comment
Olen juossut pitkään ja raivokkaasti, tuntenut itseni vahvaksi ja voittamattomaksi kilometrien jäädessä taakse ja nauttinut liikkumisen aikaansaamasta vapauden tunteesta. Saanut tosin äkillisestä innostuksesta ja asfaltilla juoksemisesta myös pohjelihakseni jumiin sekä vasemman sääreni kipeäksi...

Nähnyt paljon painajaisia ja heräillyt aamuöisin miettimään kouluasioita.

Istunut hammaslääkärin tuolissa kahtena päivänä. Lapsuudesta tutut hammaslääkärit, yli kymmenen vuoden takaiset julisteet terveyskeskuksen seinällä ja sama vanha Siwan kanssa saivat miettimään elämän muuttumattomuutta sekä huomaamaan myös sen, miten paljon vuodet ovat muuttaneet mua ja ajattelumaailmaani.

Pohtinut, miten onnellinen oon siitä, ettei mun elämäni ole enää nykyään vanhoilla kotiseuduilla. Miten en kestäisi pääsääntöisesti samanlaisena toistuvia kuvioita, samoja kasvoja ja minimaalisen pieniä piirejä päivästä toiseen.

Opiskellut, opiskellut ja opiskellut.

Saanut toisen pikkuveljen lomille armeijasta ja nauttinut näin ollen laatuajasta kaikkien mun rakkaiden sisarusteni seurassa.

Pohtinut sitä, miten saman asian voi saada kuulostamaan aivan eriltä riippuen täysin siitä, miltä kannatta tilannetta päättää katsella. Omasta mielestäni oon hieman päämäärätön mutta täysin onnellinen, reissukuumeen sairastuttama haaveilija. Jonkun mielestä oon rohkea ja itsenäinen, oman pääni mukaan menevä, toisen mielestä taas laiska ja saamaton haahuilija.
Pankin tädin ilmaisun mukaan oon taas työtön, opinnoissaan myöhästynyt opiskelija ilman yhtäkään oikeaa ammattia, jolla on säälittävän pienet kuukausitulot ja jonka osoite on edelleen vanhempien luona.

Astunut koirankakkaan jos toiseenkin.

Hymyillyt auringolle.

Viettänyt monta nauruntäyteistä tuntia kiinalaisessa ravintolassa rakkaiden, monen vuoden takaisten ystävien kanssa. Ollut sydänjuuriani myöten onnellinen siitä, että mun elämässä on niin paljon upeita ja rakkaita ihmisiä, joiden kanssa jälleennäkemisen hetkellä tuntuu siltä kuin edellisestä kerrasta olisi hujahtanut vuoden sijaan vain muutama päivä.

Paistanut vohveleita.

Harkinnut lähteväni Nepaliin vaeltamaan.

Haistellut sateen jälkeistä ilmaa, kuunnellut pikkulintujen laulua ja rakastanut kevättä.

Pidellyt sylissäni vastasyntynyttä, orvoksi jäänyttä karitsaa ja ollut lähellä adoptoida kyseisen söpöläisen itselleni.

Iloinnut uusista juoksuhousuista.

Syönyt liikaa kaurapuuroa.

Itkenytkin ihan vähän. Stressistä, ikävästä, peloista. Kuivannut kuitenkin taas kyyneleet ja nostanut pään pystyyn.

Tuntenut mahanpohjassa ihanasti kutkuttavaa reissujännitystä.


Tällä hetkellä istun Helsinki-Vantaalla jättimäinen, neljän euron kahvikuppi vieressäni. Ulkona on harmaa ja sumuinen ilma, takana istuvat liikemiehet keskustelevat kiivaasti verkkoyhteyksien nopeuksista sekä teknologiasta ja lyhyet yöunet sekä aikainen herätys tekevät olon hieman väsyneeksi. Nautin siitä, että mulla on runsaasti aikaa eikä vielä hetkeen kiire mihinkään - lentokentillä on vain sitä jotain tunnelmaa, johon ei koskaan kyllästy.

Kolmen tunnin päästä istun lentokoneessa matkalla kohti New Yorkia eikä mikään muu asia maailmassa tunnu tällä hetkellä yhtä kutkuttelevalta ja ihanalta. Uusi kaupunki ja uudet ihmiset - oma vapaus tehdä, mennä ja tulla juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Istahtaa ensimmäiseen vastaantulevaan kahvilaan kahvihampaan alkaessa kolottaa, kävellä ympäriinsä kaupungin tunnelmaa fiilistellen ja kääntyä mielenkiintoiselta vaikuttavasta kadunkulmasta juuri sinne, minne mieli tekee.

So, let the adventure begin.


Missä päin maailmaa sitä oikein olis tarkoitus loppusyksyn ajan mennä?

1 comment
Syksy on tullut kaikesta päätellen jäädäkseen, vaikka ainakaan mun pääkoppani ei meinaa millään haluta sisäistää kesän päättymistä. Eihän niistä heinäkuun festaripäivistä tai elokuun helteisistä hetkistä nyt niin kauan ole, eihän? Juuri eilen illalla unohduimme Emilian kanssa muistelemaan kulunutta kesää ja kaikkia siihen liittyneitä juttuja aina pienenpienistä hetkistä suurimpiin tapahtumiin saakka - kuluneisiin kuukausiin on todellakin mahtunut paljon ja kaikenlaista! :D

Tosiasia kuitenkin on, että jo ensi viikolla kalenterista käännetään esiin lokakuu ja kesäfiilistelyyn käytetty energia täytyisi alkaa suuntaamaan syksyyn ja loppuvuoteen. Mähän oon asustellut nyt Hong Kongista saapumiseni jälkeen käytännössä koko ajan Ahvenanmaalla ja ensi viikolla laskuriin pamahtaakin täydet neljä kuukautta onnellista Åland-elämää. Siinä missä kesän suunnitelmat olivat melko hyvin selvillä jo aikaisin keväällä, on lähestyvä syksy kummitellut mielessä huomattavasti suurempana kysymysmerkkinä. Mun opiskelumotivaationi on ollut vaihdosta paluun jälkeen lievästi sanottuna hukkateillä eikä kouluun palaaminen tuntunut tällä hetkellä oikealta vaihtoehdolta. Matkailun amk-opintoja olisi Jyväskylässä jäljellä opparin lisäksi ainoastaan parin vaivaisen kurssin verran, mutta päädyin ilmoittamaan itseni poissaolijaksi syyslukukaudeksi jo alkukesästä. Call me lazy, mutta luotan tällä hetkellä omaan intuitiooni ja jättäydyn opiskelijamaailmasta hetkeksi pois etsimään karkuun päässyttä motivaatiopiikkiä uudelleen! :)

Kuva.
Lokakuun alkajaisiksi mä lennähdän Maarianhaminasta isolle kirkolle eli Helsinkiin, missä heti ekan illan ohjelmassa olis Travel Massive-tapahtuma ison bloggaajaporukan sekä parin Hong Kong-aikaisen ystäväni kanssa. Tapahtuman yhtenä järjestäjänä toimii Veera, jonka upea blogi kisaa parastaikaa Suomen parhaan matkablogin tittelistä - melkoista seuraa on siis tiedossa! Oon todella otettu siitä, että mulle tarjoutuu mahdollisuus päästä osalliseksi tällaiseen tapahtumaan ja ootankin tulevan viikon torstai-iltaa innolla :)

Reilu vuorokausi tästä eteenpäin ja laatikoiden uumenista esiin kaivetuille bikineille sekä flipflopeille löytyy taas käyttöä, sillä varhain lauantaiaamuna tää tyttö ottaa ja lähtee Kreikkaan paikkailemaan rusketusta! ;) Tiedossa olis mulle varsin epätyypilliseen tapaan viikon mittainen all inclusive-loma Eviassa, noin 150km päässä Ateenasta. Yleensä ottaen en pidä itseäni pakettimatkaihmisenä, mutta tällä kertaa melko herkullinen tarjous yhdistettynä heti messissä olleisiin perheenjäseniin sekä ajankohtaan työntäyteisen kesän jälkeen sai mielen muuttumaan nopeasti. Top10 matkatarjousten kautta sai nimittäin varattua suorat lennot Helsingistä Ateenaan ja takaisin, seitsemän vuorokauden all inclusive-majoituksen 4 tähden hotellissa sekä vuokra-auton koko reissun ajaksi käyttöön - kaikki tämä n. 450€ per pää! Jännitys tiivistyy siinä vaiheessa, kun mut istutetaan auton rattiin ja pukataan kreikkalaisen liikenteen sekaan, mut eiköhän siitäkin selvitä jollain konstilla... :D Aurinko, hiekkaranta, hyvä ruoka ja rento lomatunnelma, täältä tullaan!


Kreikasta paluun jälkeen ohjelmassa olis pienimuotoista seikkailua ristiin rastiin pääkaupunkiseudulla sekä Virossa. Paluuta seuraavana päivänä oon lähdössä Lahden fitnesskisoissa kisaavan Hennan kaveriksi kisapaikalle apujoukoiksi sekä tsemppaamaan päivää varten hurjasti töitä tehnyttä tyttöstä. Heti Lahden reissun jälkeen tarkoituksena olis taas suunta ottaa pariksi päiväksi kohti Tallinnaa äidin kanssa. Mitään sen suurempia visioita mulla ei Viron suhteen vielä ole, mutta ainakin haluaisin käydä syömässä viime marraskuussa eteen sattumalta osuneessa Vegan Restoran V:ssä - sen parempaa ravintolaa on nimittäin vaikeaa löytää! Enemmän tarinointia viimekertaisesta Tallinnan reissusta löytyy vanhan blogin puolelta eli täältä!



Mamman ajellessa Virosta paluun jälkeen takaisin pohjoiseen on mun aikomuksenani jäädä matkan varrella Jyväskylään kurkkailemaan hieman, mitä vanhaan kotikaupunkiin oikein pitkän tauon jälkeen kuuluu. Ennen kaikkea tarkoituksena on toki treffailla rakkaita ihmisiä - niin opiskelukavereita kuin Hong Kongissa tutuksi tulleita jyväskyläläisnaamojakin - , mutta sattumoisin juuri samaiselle viikonlopulle sattui osumaan myös erään ystäväni synttäripirskeet sekä Scandinavian Music Groupin levynjulkkarikeikka. Ei hassumpi combo, etten sanoisi! ;)


Parin viikon mittaisen matkalaukkuelämän päätteeksi lopullisena päämääränä on se rakas lapsuudenkoti - oma pieni huone yläkerrassa, tutut metsäpolut ja aina yhtä innokas lenkkeilykaveri Lenni, kymmenet itsepoimitut marjakilot pakastimessa ja iltaisin television ääressä mandoliinia näppäilevä isä. Vaikka en missään nimessä haikaile takaisin kotikylään muuttamista, on tuttuun ympäristöön aina silloin tällöin ihanaa upottautua hetkeksi piiloon suurta maailmaa. :D

Mitäs sitten lokakuun jälkeen?
Kuva.
...jep, Lapland it is! Tuleva talvikausi tulee hujahtamaan marraskuun alusta lähtien töitä tehden Levin mahtavissa maisemissa ja näin ollen Hong Kongin miljoonakaupungin sykkeessä aloitettu ja Maarianhaminan idyllisessä pastellipuutalomaailmassa jatkunut vuosi tulee saamaan päätöksensä kinosten, tunturimaisemien ja revontulien merkeissä. :)

Täällä taas!

Leave a Comment
Hellurei taas pitkästä aikaa! Näinhän tässä nyt sitten näköjään pääsi käymään, että kesän ja kärpästen saapumisen myötä painui tän tytön bloggailuinto totaalilomalle eikä postauksia oo todistettavasti juurikaan kesäkuun lopun jälkeen näkynyt. Uusi blogipohjakaan ei tällä kertaa auttanut ylläpitämään motivaatiota yllä ja hieman laiskistunut päivittelytahti venähtikin loppujen lopuksi parin kuukauden mittaiseksi tauoksi. Oon kuitenkin sitä mieltä, ettei harrastuksista pidä missään nimessä tehdä pakkopullaa ja näin ollen luottanut myös siihen, että bloggailuintokin kyllä palailee jossain vaiheessa, mikäli on palaillakseen. :) Nyt, juuri salilta saapuneena ja jalkalihakset täysin tappiin ajaneena (eli käytännössä kotiin kontanneena...) inspiraatio iski yhtäkkiä pitkästä aikaa ja siitähän piti toki tarttua kiinni saman tien - täällä sitä nyt sitten taas siis ollaan!

Hiljaiseloa vietetyt pari kuukautta ovat kuluneet suoraan sanottuna melko pitkälti töiden merkeissä - työtunteja on tullut paukutettua nimittäin sellaiseen tahtiin, että näin jälkikäteen mietittynä ajatuskin meinaa alkaa huimaamaan... :D En kuitenkaan missään nimessä valita, sillä töitähän mä tänne oon nimenomaan tullut tekemään ja se, että niitä on tuntunut riittävän, on ehdottomasti vain hyvä juttu! Töiden lisäksi juhannuksen jälkeen hommattua salikorttia on tullut vingutettua melko ahkerasti ja oonkin kesän aikana koukuttunut täysin vanhaan inhokkiini spinningiin sekä löytänyt kesäkuisen juoksuspurttailun jälkeen rakkauden salitreenaamiseen. Aiempaan tapaan kesä ei siis olekaan syönyt liikkumismotivaatiota vaan pikemminkin päinvastoin! :)

Niin, töitä ja treenaamista - mutta myös sopivissa määrin juhlimista ja aamuun asti jatkuneita kesäöitä sekä baarin tahmeita tanssilattioita, auringonottamista ja ulkona syötyjä lounaita, Tukholman vanhankaupungin kapeita katuja, vanhoja ystäviä ja paljon uusia, upeita ja rakkaiksi muodostuneita ihmisiä sekä tulevaisuudensuunnitelmia. Itkua, naurua, unelmia ja haaveita, hymyä ja haikeutta. Rusketusrajoja, merituulen puhallusta, punaviinipulloja, pohdintoja elämästä ja ilonsekaista ahdistusta tulevasta, kaatosateessa kävelyä sekä aamuauringon katselua. Ystävien täyteisiä hetkiä ja omassa rauhassa vietettyjä iltoja - kaikkea tätä ja niin paljon muutakin ovat viime kuukaudet pitäneet sisällään. 

Mun ihanan värikäs kotikatuni!
"Suomen aurinko ei polta"... eipä :D
Onko tää nyt sitten sitä bulkkaamista? :D
Ihana Henna kävi moikkailemassa mua heinäkuussa!
Tukholmaa.
Fiilikset spinningin jälkeen... :D
Mun rakkaan vaimon aka kämppikseni kanssa lähdössä kohti Rockoffin ekaa iltaa!

Kolea, syksyä enteilevä ilta sisällä rakkaiden ihmisten ja mutteripannukahvin kanssa :)
Mun kesäni Ahvenanmaalla alkaa pikkuhiljaa lähenemään loppuaan ja vaikka toisenlaiset haasteet ja maisemat odottavatkin aivan kulman takana, on olo samaan aikaan surullinen ja hieman haikea. Lähteminen on aina ollut mulle vaikeaa ja jatkuvassa uusien seikkailujen haalimisessa on tosiaan myös se kääntöpuolensa - uudet asiat kun tuppaavat väistämättä tarkoittamaan ainakin jossain määrin vanhojen juttujen sivuun työntämistä. Juuri tällä hetkellä tiettyjen asioiden taakse jättäminen tuntuu jo ajatuksenakin todella vaikealta enkä uskalla edes miettiä, mikä olotila mahtaa olla lähdön koittaessa konkreettisesti.

Synkistelyt kuitenkin sikseen, sillä palailen varmaankin tuleviin suunnitelmiin aivan erillisen postauksen merkeissä. Miten teidän kesä oikein sujui ja millä tavalla syksy on lähtenyt käyntiin? :)

Summertime!

Leave a Comment
Tekemisen- ja matkusteluntäyteisen kevään jälkeen kesä tupsahti nenän eteen hieman vaivihkaa. Nopeat ympäristönmuutokset ja kiihkeällä tahdilla vaihtuvat kuviot ovat pitäneet huolen siitä, että viikot ja kuukaudet ovat hujahtaneet silmissä ja joka kerta kalenteria vilkaistessa tuntuu absurdilta ajatella juhannuksen lähestyvän hurjaa vauhtia.
Kesä ei tänä(kään) vuonna tarkoita mulle lomailua, sillä vuoden paras aika tulee kulumaan tuttuun tapaan töiden touhussa. Kaikeksi onneksi työ sattuu olemaan itsessään niin mukavaa, ettei työpaikalle tarvitse raahata itseään väkisin - siitä pitävät mukava ympäristö, mahtavat työkaverit, monipuoliset ja riittävän haastavat tehtävät sekä asiakaspalvelu itsessään huolen! :)

Blogeissa on näin alkukesän kunniaksi näkynyt paljon tuleviin lomasuunnitelmiin liittyviä postauksia ja minäkin ajattelin kantaa korteni kekoon tän asian suhteen. Koska elämään mahtuu paljon muutakin kuin töitä ja vaihtelu virkistää aina, on myös mulla muutamia pläänejä tuleville kuukausille - tässäpä kurkkaus niihin!

After such busy and active beginning of the year summer arrived a bit surreptitiously. Fast changes in the surroundings and all the new things have caused the feeling that time literally flies and it feels really absurd to even think that midsummer is just right behind the corner!
Like usually, I don't have a chance to spend vacation this summer apart from some separate days off from work. Luckily I really enjoy my work, that's taken care by nice environment, awesome workmates, diverse and enough challenging tasks and customer service itself! :)

I've seen lots of blog posts concerning the coming holiday plans and decided to do my bit to that as well! Because life is so much more than just work and some changes are always refreshing, also I've some thoughts for coming months - here they are!

1. Rentoutuminen ja hyviin kirjoihin uppoutuminen / Relaxing and immersing myself in good books

Ehdottomasti koko listan tärkein seikka! Elämän oltua tammikuun alusta lähtien melkoista pyöritystä on rentoutuminen ja rauhoittuminen jäänyt suoraan sanottuna täysin unholaan ja nyt voisi lopultakin olla aika paikkailla tätä virhettä. Paikalleen pysähtyminen, hetkessä eläminen sekä yleinen mitääntekemättömyys on monesti yllättävän vaikeaa ja näitä unohduksissa olevia taitoja pitäis päästä taas harjoittelemaan pitkästä aikaa!

This is absolutely the most important thing in this list! As my life has been quite hectic since January I've totally forgotten to relax and calm down for a moment. Now it might be the right time to start patch this mistake and try to remember to stop, live in a moment and just do nothing for a while! 
"This life is a whole life" - viimekesäisen kaltaisia rentoiluhetkiä odotellen!
Jumppapirkkoilu / Going to the fitness classes

Puoli vuotta kestäneen ryhmäliikuntatauon jälkeen salikortin hommaaminen on tullut jälleen ajankohtaiseksi ja tarkoituksena oliskin tallustella alkuviikosta salille hankkimaan kuntosalin kesäjäsenyys. En malttais millään odottaa, että pääsen taas pitkästä aikaa pomppimaan jumppatunneille - vaikka lenkkeily on ihanaa ja punttitreenitkin maistuvat nykyään aiempaa paremmin, tulee mun sydän sykkimään aina ja ikuisesti ryhmäliikunnalle! :D Ikävämpi puoli on toki se, että suurin osa jumpista pyörii luonnollisesti iltapäivisin ja iltaisin, mikä taas muodostaa hieman haastavamman yhtälön iltavuorojen kanssa...  

After having a half-a-year break from my previous gym membership the time for getting a new one has finally arrived and I can't describe how excited I am about this! Even though running is just great and I've finally learnt to enjoy of working out at gym, as well, my heart will always beat for the fitness classes. One thing that sucks is that most of the classes run in the afternoons meaning that I can't attend them when I'm working in evening shifts, but I think I'll find it out somehow! :)

Espanjan opiskelu / Studying Spanish

Aloitin espanjan opiskelun lukiossa, mutta jouduin luopumaan leikistä jo kahden tai kolmen kurssin jälkeen aikataulujen ja muiden kurssien päällekäisyyksien vuoksi. Uusi yritys tapahtui vähän myöhemmin vuoden mittaiseksi jääneellä yliopistourallani, mutta opinahjon vaihduttua ehdin ainoastaan kerrata samat, jo opitut alkeet pääsemättä oikeastaan yhtään aiempaa pidemmälle. Yliopiston aikaiset espanjankirjat ovat jääneet pyörimään kirjahyllyn kätköihin vuosiksi, sillä mun tarkoituksena on koko ajan ollut opiskella kieltä hieman pidemmälle - jos ei tunneilla käyden, niin edes itsenäisesti! Tänä kesänä oon lopultakin päättänyt tehdä asialle jotain ja muuttokuorman päällimmäiseksi tuli nakattua paitsi omat, myös kaverilta lainatut lukiokirjat ja puhelin on saanut täydennystä Duolingon merkeissä. Jospa sitä lopulta pääsis etenemään tän jo pitkään mielessä pyörineen asian kanssa! ;)

I started to study Spanish in high school, but had to stop it after a couple of courses because of other operlapping courses. The new try was given a bit later in university, but after changing the school I only reached the same level as I had done before, that's it. I have saved my old Spanish books and this summer I'm finally planning to start continuing my studies independently!

Pyöräily / Cycling

Ahvenanmaa on pyöräilyn kannalta unelmakohde ja tänne tullessani toin mukanani myös pyörän. Tähän mennessä se on edelleen tiukasti auton perään köytettynä, mutta tarkoituksena olis viritellä menopeli piakkoin käyttöön ja alkaa hyödyntämään (vielä tässä vaiheessa harvassa olevia) vapaahetkiä pyöräilyn merkeissä!

Åland is just perfect destination for cycling as the topography is really flat and you can't really find any big hills anywhere in here. I brought my bicycle with me I'm planning to tune my glorious vehicle soon to use and start to make the most of my holidays!

Matkustaminen / Traveling

Vaikka matkustelumäärät tulevat reissujentäyteisen kevään jälkeen tippumaan huomattavasti, täytyy matkakuumeen laannuttamiseen kehitellä jonkinlaista ensiapua. Pitkiä ulkomaanretkiä on tuleville kuukausille tuskin tiedossa, mutta kaikeksi onneksi lähiseutumatkailu on vähintäänkin yhtä antoisaa - tarkoituksena olisikin suunnata katsetta Ahvenanmaalla turisteilun lisäksi kohti rakasta naapuriamme Ruotsia. Näillä näkymin käytän juhannusviikolle ajoittuvat vapaapäivät Keski-Ruotsin tutkailuun vierailulle tulevan äidin kanssa ja mitä luultavimmin kesään mahtuu myös Tukholman reissu jos toinenkin! :)

Most likely I'm not going to be able to afford any long journeys abroad during this summer, but luckily you don't always need to go that far - my plan is to concentrate on everything Åland has to offer. Besides that I'm probably going to travel to Stockholm at least a couple of times during the summer (as the ferry takes only 3 hours to get there...) and as my mom is coming to visit me next week we're going to make a small road trip in central Sweden, as well! :)

Stockholm always in my heart!
Ahvenanmaan kesästä ja kulttuurista nauttiminen / Enjoying of Ålands summer and culture

Pitkät ja valoisat kesäillat, myöhään yöhön vietetyt tunnit Arkenin tanssilattialla, rannalla loikoilu ja auringossa kimaltavan meren katselu, varhaiset aamulenkit, jokatorstaiset pihakirppikset torilla, Rockoffin hulina ja ihmismassasta huokuva tunnelma, merituulen tuivertama tukka... Ahvenanmaan ja Maarianhaminan kesä on vertaansa vailla ja kaiken muun keskellä on ehdottoman tärkeää muistaa myös pysähtyä nauttimaan kaikesta ympärillä olevasta!

Long and bright summer nights, late hours spent on the dance floor, laying on the beach and watching the sparkling sea, early morning runs, flea markets outside every Thursday, the hullaballoo of Rockoff festival, the blowing sea breeze... The summer in Åland is just amazing and it's important to remember to stop and enjoy everything around me, as well. This tiny city is full of live in July!


Kasvisruokavalion testaaminen / Trying a vegetarian diet

Vietnamissa reissatessamme törmäsimme italialais-amerikkalaiseen Aleksandroon, joka eli reissun vuoksi itselleen tekemiä myönnytyksiä lukuunottamatta täysipainoisesti vegaaniruokavaliolla. Juttelimme paljon ruokavalion vaikutuksista omaan oloon sekä hyvinvointiin ja mäkin innostuin ajatuksesta testata hetkeksi tämänhetkisestä hieman poikkeavaa muonapuolta. Täysin vegaaniksi en halua heittäytyä heti ensi alkuun, mutta aattelin ottaa jossain vaiheessa parin-kolmen viikon mittaisen testijakson kasvisruokavalion puitteissa. Vaikka en oo mikään lihan ja kalan suurkuluttaja tälläkään hetkellä, on musta mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako sen vähänkin poisjättäminen jollain tavalla oloon :)

While travelling in Vietnam we met an Italian-American Aleksandro, who was thoroughbred vegan despite some tiny concessions he had given himself for the time he's traveling. We ended up talking a lot about different diets and their effects on the wellness and in the end I got excited in trying a bit different diet myself, too. I wouldn't like to throw myself straight into full veganism, but thought about giving a two- or three-week try for vegetarian diet sometime during the summer. Even though I don't use that much meat or fish products I'm interested in seeing, if skipping them for a moment will affect to my condition somehow :)

Syksyn suunnitelmien selvittäminen / Clarifying my plans for the autumn

Vaikka haluankin elää kesän ajan lähtökohtaisesti kulloisestakin hetkestä kiinni pitäen, on katsetta suunnattava ainakin jossain määrin myös tulevaan ja töiden jälkeiseen aikaan. Tällä hetkellä mun tilanteeni on se, että oon parin pakollisen kurssin, kakkosharjoittelun sekä opparin kaltaisia pikkujuttuja vaille valmis matkailun restonomi. Jyväskylään on rantauduttava ainakin hetkeksi, mutta tällä hetkellä mun tarkoituksenani olis tehdä comeback Keski-Suomeen vasta vuodenvaihteessa ja suorittaa harjoittelu pois alta loppuvuoden aikana. Sitä, missä tulisin harjoittelun tekemään, ei tiedä vielä kukaan ja päässä risteileekin lukuisia ajatuksia aina Lapista Nicaraguaan ja Helsingistä Thaimaahan. Kaikki ovethan on hyvä pitää auki, eikö totta? ;) Elämän tasoituttua ja arkikuvioiden rauhoituttua tarkoituksena oliskin alkaa pikkuhiljaa selvittämään syksyyn liittyviä suunnitelmia ja pohtimaan seuraavia liikkeitä.

I love to live in the moment, that's a fact. Sadly it's usually possible only until some certain point and once in a while it'd be good idea to think about the future, as well... At the moment there are only some small things like a couple of courses, internship and bachelor's thesis that keep me apart from graduation - not that serious, isn't it? :D I need to go back to Jyväskylä to finish my studies someday, but at the moment I'm wishing to do that not earlier than in January as I'd like to do my internship after my working contract here ends. The location of the internship is still unclear and my head is full of ideas starting from northern Finland and Helsinki and coming to Nicaragua and Thailand. We'll see, what happens! ;) 

Tällaisia ajatuksia tällä suunnalla - mitäs teidän kesäänne kuuluu?

Back in business!

1 comment
Kevätkauden lähestyttyä loppuaan elämän pyörteet kiskaisivat tämän tytön kaikesta päätellen mukaansa täysin voimin ja parista blogittomasta viikosta muodostuikin huomaamatta lähes kuukauden mittainen kirjoitustauko. Toukokuun kiireiden jälkeen on kuitenkin tullut aika palata takaisin tuttuihin kuvioihin pienten uudistusten siivittämänä - yli kaksi vuotta tiukasti vierellä elänyt blogipohja kun alkoi loppua kohden tuntua jo hieman aikansa eläneeltä ja kulahtaneelta. Nykyinen versiokin on yhä pientä hienosäätöä vailla, mutta eiköhän tämä tästä ajan myötä asetu omannäköisekseen! ;) Samalla, aiemmasta blogista tutulla kaavalla tullaan silti jatkamaan ja päivitykset tulevat yhä edelleen ulottumaan melko laajalla skaalalla aina ruokavinkeistä matkusteluun ja tuikitavallisista arkihöpinöistä hieman syvällisempiinkin pohdiskeluihin. Tällaiselle tuuliviirille on täysin mahdotonta yrittää pitäytyä vain yhdessä aiheessa, joten tietyn teeman ympärille kietoutuvan blogin perustaminen on heti alkutekijöissään täysin poissuljettu vaihtoehto - se on kaikki tai ei mitään ja that's it! :D

Mitäs kaikkea kuluneeseen, blogin kannalta hiljaiseen kuukauteen on sitten mahtunutkaan? No, paljon ja kaikenlaista! Kevätlukukausi sai päätöksensä toukokuun alkupuolelle ajoittuneiden viimeisten tenttien merkeissä ja pari Suomeen paluuta edeltävää viikkoa tuli käytettyä kevään aikana niin rakkaiksi muodostuneiden ystävien kanssa hengailuun, Hong Kongin kiertelyyn ja viimeisistä siellä vietetyistä hetkistä nauttimiseen sekä lukuisten ja loputtomaltakin tuntuneiden käytännön asioiden hoitamiseen. Yksi viikko tuli vietettyä myös Vietnamin paahtavan kuuman auringon alla, missä ruoka oli taivaallisen hyvää, ihmiset uskomattoman ystävällisiä ja säätila lähestulkoon täydellinen - loppuvaikutelma reissusta olivat siis erittäin positiiviset ja Vietnamiin on päästävä ehdottomasti uudelleen hieman pidemmäksi aikaa! :)
Raikkaan kevätilman nuuskiminen on ollut yks mun ehdottomista lempparipuuhista Suomen kamaralle laskeutumisen jälkeen!

Viimeisistä Hong Kong-viikoista, Vietnamista ja kuluneen kevään muista reissuista sekä kotiinpaluun aiheuttamista tuntemuksista tuun ehdottomasti kirjoittelemaan myös hieman tarkemmin, mutta tässä nyt pieni aloituspostaus merkiksi siitä, että kyllä täällä vielä hengissä ollaan! ;) Lentokoneen renkaat laskeutuivat Helsinki-Vantaan kiitoradalle lähes viikko sitten ja pohjoiseen reissasin Virosta saapuneen äidin kyydillä lauantaina. Tällä hetkellä mun tukikohtanani toimii edelleen lapsuudenkoti ja pikkuruinen tuppukylä sen ympärillä, mutta heti ylihuomenna tiedossa on lähtö takaisin kohti etelää ja Ahvenanmaata. Viime vuoden lailla tuun viettämään myös tulevan kesän merituulta respatiskin takana hengitellen sekä kevään aikana tuhlattujen eurojen takaisin tienaamisen merkeissä ja näillä näkymin kalamaa pitelee mut otteessaan ainakin syyskuun loppuun saakka. :)

Sen pidemmittä höpinöittä haluaisin toivotella teidät kaikki tervetulleeksi uuden blogin puolelle - toivottavasti ulkoasu miellyttää silmää! Parannusehdotuksiakin otetaan toki mielellään vastaan, joten aukaiskaahan sanaista arkkuanne rohkeasti, jos jokin seikka ärsyttää erityisesti :) Vanhan blogin jätän edelleen näkyviin ja tuun mitä luultavimmin myös nostelemaan sieltä muutamia aiemmin julkaisemiani päivityksiä myös tänne uuden blogin puolelle. Oon aivan into pinkeänä kaikesta just nyt enkä malta millään odottaa, että pääsen kirjoittelemaan teille kevään kuulumisista sekä tulevan kesän tapahtumista! :D
Aamupuuro marjoilla, pähkinöillä ja banaanilla, jättikuppi kahvia, luonnonjugurttia sekä porkkana - kotiinpaluussa on myös puolensa!
Translation: Few weeks without writing turned accidentally into blog-free month as the whirls of life grabbed me with all their power and made me, to be honest, forget the existence of the blog at all! After relatively busy May it's nevertheless time to come back with some new reforms as the old blog started to feel a bit worn out. The new version is still in need of some trimming, but be patient - it just needs some time! ;)
Just like in the previous blog, I'll keep going with the large scale of posts starting from recipes and travel journeys to everyday babbling and some bit deeper pondering - for me it's simply impossible to stay in just one topic, so prepare yourselves for cheerful hodgepodge with little bit of everything! ;)

So, what has this previous month encased? The spring semester came to its end in the beginning of May with my last exams and before flying back to Finland I filled my weeks with spending time with my friends, enjoying of the last moments in incredible Hong Kong and taking care of all the practical stuff. Besides that I also spent one week in central Vietnam with two of my friends and ended up falling deeply in love with the country and its people - I just need to get back in there as soon as possible! 

I'm going to write more about my last weeks in Hong Kong, trips I've done during past months as well as coming back home and the feelings it has caused, but here's just a short start and sign that I'm still alive! ;) I arrived back to Finland approximately week ago and got a ride from my mom to north on Saturday. At the moment my personal stronghold is in my childhood home, but on Saturday I'm going to head back to south and move myself to Åland Islands for coming four months. Just like previous year, my coming summer is going to form of breezes of fresh sea air and smiling behind the reception desk as it's time to earn all the spent money back - you know, so that I can afford my next trip! ;)

I guess that's all for now - hopefully you like the new blog and dare to open your mouth, if you have any suggestions for making it better! :)