Be easy and take your time. You are coming home, to yourself.

Lomailu on pikkuhiljaa vaihtunut työntekoon ja niin rinkat kuin matkalaukutkin on purettu tavaroiden löydettyä omat paikkansa - eka viikko Ahvenanmaalla alkaa siis näin ollen olla taputeltuna. 

Fiilis saarelle palaamisen suhteen on ollut kummallinen. Jälleennäkemisten sekä tutun, jo täysin omalta kodilta tuntuvaan ympäristöön palaamisen aiheuttama riemu ja onni ovat sekoittuneet yövuorojen aikaansaamaan väsymykseen, pienen, koko ajan taka-alalla jylläävän flunssan mukanaan tuomaan uupumukseen sekä jonkinlaiseen selittämättömään odotuksen tunteeseen. Maarianhamina tuntuu ja näyttää lähestulkoon tismalleen samanlaiselta kuin viime syksynä täältä lähtiessäni ja suurimman osan ajasta musta onkin tuntunut siltä, kuin en olis koskaan täältä muualla käynytkään - tiedättehän, siltä kuin talvi Levillä olisikin tapahtunut jossain aivan toisessa todellisuudessa :D Jollain tapaa tunnelma on kuitenkin erilainen ja tulevan kesän tapahtumien innokkaaseen odotukseen sekoittuu jotain sellaista, mitä en osaa sanoin kuvailla. En oo aivan varma, onko jokin muuttunut täällä talven aikana vai onko muutoksen kokenut osapuoli sittenkin minä ja siihenkään, onko tää tuntemus luonteeltaan positiivinen vai negatiivinen (vai sitten kumpaakaan niistä?), en osaa vielä tässä vaiheessa sanoa juuta enkä jaata. Eiköhän aika siis näytä sen tässä pikkuhiljaa kesäkauden startatessa kunnolla! ;)

Mulla on käynyt aina mieletön tuuri säiden suhteen muuttaessani Ahvenanmaalle ja tälläkin kertaa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän. Kunnollinen welcoming weather siis kaikin puolin! ;)

Löysin laivalta maailman kauneinta kuoharia, jolla sitten kilisteltiinkin vappuaaton iltana tyttöjen kanssa!

Näitä superrakkaita elämäni naisia mulla onkin ollut kova ikävä ja oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa!

Melko suuri syy tälle muutaman päivän kestäneelle itsetutkinnalle sekä pohdiskelulle on takuulla puhtaasti myöskin siinä, että oon tosiaan elänyt ekan viikon täysin väärinpäin keikautettua vuorokausirytmiä yövuorojen vuoksi. Periaatteessahan sitä vois luulla, ettei sillä nyt niin suurta merkitystä ole, missä vaiheessa päivää sitä yöunensa nukkuu ja milloin on puolestaan hereillä, mutta voi - kyllä sillä on! Yövuorojen tekeminen on toki tuttua hommaa jo parilta aikaisemmalta kesältä, mutta vielä tässäkään vaiheessa se ei tunnu missään nimessä omalta jutulta. Paitsi että päiväaikaan nukkuminen on ainakin mulle vaikeampaa, tuntuu myös ikävältä muiden ollessa hereillä ja musta on viikon ajan tuntunut, etten joko ehdi tai yksinkertaisesti jaksa nähdä ketään iltapäivällä herättyäni. :D Loppujen lopuksi kyse nyt oli onneksi vain lyhyestä pätkästä ja tulipahan taas kerran vahvistettua itselle se, ettei musta todellakaan olisi pelkkien yövuorojen tekijäksi! Sen oman rytmin löytymisen huomaa selkeästi siitä, miten paljon energisempi oon ollut nyt alkuviikon ajan palattuani takaisin tavalliseen unirytmiin ja saadessani herätä aamulla - voi kyllä, aikaisetkin aamuherätykset ovat tuntuneet melkoiselta luksukselta :D

Siitäkin huolimatta, että tiedän kuulostaneeni välillä enkä jonkinasteiselta marttyyrilta, on töiden, vuotavan nenän ja nukkumisen kanssa kamppailun ohelle kuitenkin mahtunut paljon kaikkea muutakin Alkuviikosta mun muuttokuormaa ystävällisesti tänne tuomaan tulleet äiti, sisko sekä veli ilahduttivat mun elämää olemassaolollaan ja ekojen varsinaisten päivien ohjelmassa olikin pienimuotoista roadtrippailua, paljon hyvää ruokaa ja saaristolaismaisemien ihastelua. Vanhojen, rakkaiden ihmisten jälleennäkemisen lisäksi oon tutustunut jo moneen uuteen ihmiseen ja useaan vasta töissä aloittaneeseen tuoreeseen tapaukseen en oo vielä ehtinyt törmätäkään. :) Tän lisäksi aurinko on helottanut kirkkaalta taivaalta koko viikon ajan, iho on ehtinyt saada jo mukavasti pohjarusketusta ja säkenöivän sinisen taivaan ohella oon saanut ihailla myös uskomattoman kauniita auringonnousuja sekä taivaanrannan leimuavaksi värjääviä auringonlaskuja. Ei tää elämä nyt siis oo niinkään hullumpaa!

Vappupäivänä Getassa sijaitsevalla Bolstaholmin tilalla järjestettiin jokakeväinen 'koslopp', jolloin lehmät ja vasikat päästettiin siis ensimmäistä kertaa ulos talven jälkeen. Ulkoilmaa ja auringonvaloa ihmettelevien eläinten sekä sinne tänne kirmailevien pikkuvasikoiden katselu oli toki hauskaa hommaa, mutta kyllä mä silti yllätyin siitä, miten paljon porukkaa tapahtuma oli onnistunut keräämään - paikalla oli varmaan puoli Ahvenanmaata! :D 

Getavuorella tuli käytyä kurkkimassa maisemia Ahvenanmaan korkeimmalta paikalta - mikä nyt ei sinänsä ole vielä mitenkään hirveän korkea, mutta hei, kaikki on suhteellista! ;)

Kukkaloisto täällä ainakin on parhaimmillaan! :)

Hiljainen helatorstain aamuhetki - vain minä, aamukonserttia pitävät linnut sekä taivaanrannasta hiljalleen ylös kipuava aurinko. Istuin pitkään laiturilla katselemassa auringon varovaista nousemista ja haistelemassa raikasta ilmaa, jossa oli jo selkeä aavistus lähestyvästä kesästä.

Oon kovasti uhonnut, että reissun päällä ravintoloissa herkuteltuani alan taas kokkailemaan itse omat pöperöni. Näin on suurimman osan ajasta tapahtunutkin, mutta tokihan sitä on täytynyt käydä testailemassa paria uutta tai muuten mulle entuudestaan tuntematonta paikkaa... ;)

Muutaman tunnin auringossa torkkumisen tulos!

Ai niin - saattaa toki myös olla, että unirytmin kääntämisen sekä jetlagin kanssa kamppailemisen takia valvottujen öiden aikana sähköpostiin päätyi loppujen lopuksi kilahtamaan uudet lentoliput... ;) Tällä kertaa lähtö häämöttääkin jo aivan kulman takana, sillä jo tulevana sunnuntaina hyppään koneeseen ja suuntaan Pariisiin moikkailemaan mun kaveriani muutaman päivän ajaksi.

Kuva: Pinterest

Muuttomatkalla Ahvenanmeren omaan pikku muumilaaksoon

New York on nyt taaksepäin jäänyttä elämää ja tän tytön jalat ovat asettuneet jälleen Suomen kamaralle. Tai no, miten sen nyt ottaa - tällä hetkellä istuskelen nimittäin Viking Linen kyydissä matkalla kohti Ahvenanmaata ja kolmatta kesää Maarianhaminassa. 

Matkan jälkeiset tunnelmat ovat hieman haikeat ja kuten aina mukavan loman jälkeen, meinaavat ajatukset harhailla väkisin takaisin suurkaupungin vilinässä vietettyihin päiviin ja lukuisiin reissun päällä koettuihin hienoihin hetkiin. Lentokoneessa istutun yön aikana tuijottelin pitkään ikkunasta Grönlannin yllä loimuavia revontulia, laskin taivaalla vilkkuvia tähdenlentoja ja mietin elämää. Pohdiskelin jälleen kerran sitä, missä mun paikkani tässä maailmassa oikeasti mahtaa olla; miten Suomeen paluu tuntui ajoittain jopa fyysisesti pahalta, miten paljon eläväisempi ja huolettomampi oon ulkomailla ja miten paljon nähtävää tällä maapalleroisella oikein onkaan. Heti perään muistin kuitenkin ne hetket kuluneen talven aikana, kun oon Lapin talvista luontoa katsellessani rakastanut Suomea täydestä sydämestäni ja miettinyt, millainen etuoikeus on saada elää keskellä puhdasta luontoa ja hiljaisuutta. Sen mä ainakin tiedän, että kansainvälisyys on mulle se juttu, mikä pitää hengissä ja tuo tavalliseenkin arkeen kipinää ja energiaa. Aamunkajon alkaessa nousta taivaanrannassa mulla ei ollut edelleenkään varsinaisia vastauksia, mutta ainakin öinen tähtitaivas oli upean näköinen!

Vaikka mä tuppaankin hautautumaan muistojen pariin hieman liian usein, olis nyt korkea aika keskittyä nykyhetkeen sekä tuleviin tapahtumiin. Laiva karahtaa Maarianhaminan satamaan iltapäivällä ja illan alkuperäisissä suunnitelmissa olis kovasti sännätä juhlistamaan "kotiinpaluuta" sekä vappua yöelämän huiskeeseen. (Tai no, en mä nyt niin siitä huiskeesta tiedä, mutta... :D) Tällä hetkellä mun unirytmi on kuitenkin totaalisen sekaisin jetlagin sekä Turussa nukutun perjantai-illan (ja sitä seuraavan valvotun yön) jäljiltä, joten saa nähdä, onko musta illan tullen tekemään mitään muuta kuin kaatumaan suoraan sänkyyn. :D Täytyy kuitenkin yrittää!

Tuleva kesä tulee tosiaan olemaan kolmas Ahvenanmaalla vietetty kesä ja odotukset sen suhteen ovat tällä hetkellä hieman ristiriitaiset. Ennen kaikkea musta on toki ihanaa palata jo eräänlaiseksi kotikaupungiksi muodostuneeseen Maarianhaminaan, mulle todella tärkeiden ihmisten luo sekä tuttujen, idyllisten katujen varsille. Kaksi edellistä saarella vietettyä kesää ovat olleet huikeita ja oon nauttinut Ahvenanmeren omassa pikku muumilaaksossa vietetyistä kuukausista täysin rinnoin. Tietyllä tapaa tää kuitenkin luo myös jonkinlaisia paineita tulevia kuukausia ajatellen - voiko kolmaskin kesä olla oikeasti yhtä hieno kuin edeltäjänsäkin vai joko pikkukaupunki alkaa tuntumaan nähdyltä? Työn puolesta vaihtelua on onneksi ainakin tiedossa, sillä tuun kesän aikana työskentelemään kolmessa vuorossa kaikissa ketjun kolmessa hotellissa. Tässä ollaan siis nyt melko kaukana arkipäivien kahdeksasta neljään-työrytmistä ja se vain passaa! 

Ensimmäisenä Maarianhaminaan kotiuduttuani ja tavaroiden löydettyä omat paikkansa mä aion kuitenkin kävellä tutulle salille aktivoimaan salijäsenyyden uudestaan sekä käydä pitkällä lenkillä mun vakilenkkireitillä. Haistella suolaisen meren tuoksua, kuunnella aaltojen loisketta ja katsella satamaan saapuvia laivoja. Olla hetken ihan hiljaa ja elää hetkessä.

Sitten oon valmis ottamaan vastaan kaiken sen, mitä tuleva kesä ikinä päättääkään nenän eteen tuoda.

Kun tajusin, että joskus lasi viiniä tekee paljon parempaa kuin salitreeni.

Reilu puoli vuotta on hujahtanut kuin silmissä ilman ainuttakaan blogiin kirjoitettua lausetta. Aina välillä oon lueskellut edellisen blogini tekstejä, fiilistellyt parin vuoden takaisia reissuja ja ihmetellyt, miten ihmeessä oon löytänyt aikaa niin aktiiviseen blogin päivittämiseen koulun, töiden, salilla käymisen ja kaiken muun keskeltä - tekstit olivat pitkiä ja niiden toteutusta oli mietitty etukäteen toisinaan pitkäänkin. Vähänkään pidempien matkojen ajaksi mulla oli tapana ajastaa juttuja valmiiksi ja kotiinpaluun jälkeen edessä oli luonnollisestikin pitkät ja kattavat matkapostaukset. Kirjoittelin lähinnä arkielämästä, mutta myös tulevaisuudensuunnitelmista, omista ajatuksistani, tunteistani ja mielipiteistäni.

Mitä sitten tapahtui?

Yhtäkkiä arki on alkanut tuntua niin kiireiseltä, ettei kirjoittamiselle jäänytkään enää aikaa. Kesällä aika kului tiiviisti töissä ja salilla sekä yleisesti kesästä nautiskellen. Tuli syksy, vietin kuukauden reissaillen Kreikassa, Virossa ja koti-Suomessa. Marraskuun alussa aloitin työt Levillä ja muutin talveksi Lappiin. Nautin elämästäni, uusista ihmisistä ja uudesta ympäristöstä ja pohjoisen luonnosta.

Kaikesta huolimatta musta tuntui jatkuvasti siltä, etten elänyt hetkessä. Suunnittelin viikon liikuntani sekä evääni ja aikataulutin yllättäen päiväni töiden ja urheilun ympärille. Joskus skippasin kivoja tapahtumia sen takia, että jaksaisin herätä aamulla salille ja jätin lasin viiniä juomatta, koska siinä nyt sattui olemaan turhia kaloreita.
Olin yhtäkkiä muuttunut elämän suorittajaksi, joka kuvitteli päivien onnistumisen olevan määriteltävissä sillä, mitä kaikkea aikaansaavaa olin saanut tehtyä hereilläolotuntien aikana. En osannut olla paikoillani ja mua turhautti, jos päivään jäi tunteja, jolloin mulla ei ollut mitään omasta mielestäni järkevää tekemistä. Energia kului ennakkoon suunnitellun aikataulun mukaan elämiseen ja tulevien päivien suunnittelemiseen - joskus saatoin alkaa miettimään jo aamupalan jälkeen sitä, mitä söisin seuraavana aamuna. Mulla ei yhtäkkiä ollutkaan enää aikaa pysähtyä katselemaan taivaan kauniita värejä tai kuuntelemaan pakkasen paukkumista nurkissa, sillä aina oli kiire jonnekin.

Välillä toki havahduin kuplastani, lähdin tyttöjen kanssa baariin ja söin herkkuöverit, mutta palasin hyvin pian takaisin "ruotuun", sillä se toi mulle jonkinlaista hassua turvallisuudentunnetta ja fiilistä siitä, että kaikki oli hallinnassa. Nautin aidosti terveellisistä elämäntavoista, mutta välillä huomasin vieväni asioita aivan liian pitkälle - vihanneksilla ja sitruunavedellä ei pitkälle pötkitä, jos samanaikaisesti väsyttää itsensä henkisesti ja löytää itsensä stressaamasta asioita, joita ei todellakaan pitäisi stressata. Oon aina naureskellut siitä, miten asiat ovat Suomessa selkeästi melko hyvin, jos ihmisillä on aikaa ja energiaa alkaa murehtia salaatinlehtien makrojakaumaa ja muita samantyyppisiä pikkujuttuja. Yhtäkkiä mä tajusin olevani itse se tyyppi, joka mietti juuri tällaisia asioita. Se tyyppi, joka tällä menolla muuttuu mutruhuuliseksi ja kurttuotsaiseksi keski-ikäiseksi, joka ei anna lapsilleen suklaata koska se nyt on epäterveellistä ja turhaa eikä nyt ole edes juhlapäivä, miksi siis syödä palaa suklaata. 

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä Levillä keittiön pöydän ääressä. Vieressä on tyhjä kahvikuppi, päällä vielä yöpuvun virkaa toimittavat vietnamilaiset norsupöksyt, kirkuvanpinkki huppari ja raidalliset villasukat. Ulkona sataa hiljakseltaan vettä ja ikkunan takana olevien puiden oksissa kimaltelee pisaroita. Mun pitäis kirjoittaa koulujuttuja, mutta säännöllisin väliajoin päädyn tuijottelemaan ulos noita juurimainittuja vesipisaroita ja miettimään, miten kauniita pienet ja yksinkertaiset asiat tässä maailmassa ovatkaan. Mulla on rento olo, nautin tekemättömyyden tunteesta täysillä ja huomenna aion juoda viiniä. Lasin, kaksi tai seitsemän - riippuen ihan illan fiiliksistä.

Täytän tänään 24 vuotta ja toisinaan mietin, mitä ihmettä teen oikein elämälläni. Monella mun kaverilla on jo mies, ehkä lapsia tai sellainen ainakin tuloillaan, auto ja ehkä oma asuntokin - jotain pysyvää, jotain stereotyyppisen aikuismaista. Mulla on voimassa oleva passi, loputon kaipuu elää ja oppia uusia asioita sekä jatkuvasti suunnitelmia siitä, mihin matkustaisin seuraavaksi. Toisinaan oon onnellinen, villi ja vapaa sinkku, toisinaan haluaisin käpertyä jonkun kainaloon pitkän päivän jälkeen.

Vaikka kuinka uhoan jokaisen muuton jälkeen mahduttavani kaikki kamani seuraavalla kerralla yhteen matkalaukkuun, en koskaan kuitenkaan onnistu siinä. Oon muutenkin huono lähtemään ja mulla tulee aina naurettavan kova ikävä ihmisiä siitäkin huolimatta, että tiedän tärkeimpien pysyvän mun elämässäni vastaisuudessakin. Omistan liian monta paria villasukkia, selailen joskus Tinderiä ajankulukseni, aloitan jokaisen aamuni lautasellisella puuroa ja mulla on paha tapa olla vähän myöhässä joka paikasta. 

Parin päivän päästä tungen omaisuuteni auton peräkonttiin (koska en kuitenkaan jaksa pakata mitään oikeasti, fiksusti ja järkevästi), sanon heipat puoli vuotta kestäneelle Levi-elämälleni ja otan suunnan kohti seuraavia seikkailuja. Mulla tulee ikävä mun ihania kämppiksiä, ikävä mahtavia työkavereita ja Lapin mahtavia maisemia. 

Just nyt mun on vaikea kuvailla, miten hyvältä ajatuksenvirran kirjoittaminen pitkästä aikaa tuntui.
Ehkä joskus opin myös kirjoittamaan lyhyesti, tiiviisti ja ytimekkäästi. 

Tai sitten en.

Täällä taas!

Hellurei taas pitkästä aikaa! Näinhän tässä nyt sitten näköjään pääsi käymään, että kesän ja kärpästen saapumisen myötä painui tän tytön bloggailuinto totaalilomalle eikä postauksia oo todistettavasti juurikaan kesäkuun lopun jälkeen näkynyt. Uusi blogipohjakaan ei tällä kertaa auttanut ylläpitämään motivaatiota yllä ja hieman laiskistunut päivittelytahti venähtikin loppujen lopuksi parin kuukauden mittaiseksi tauoksi. Oon kuitenkin sitä mieltä, ettei harrastuksista pidä missään nimessä tehdä pakkopullaa ja näin ollen luottanut myös siihen, että bloggailuintokin kyllä palailee jossain vaiheessa, mikäli on palaillakseen. :) Nyt, juuri salilta saapuneena ja jalkalihakset täysin tappiin ajaneena (eli käytännössä kotiin kontanneena...) inspiraatio iski yhtäkkiä pitkästä aikaa ja siitähän piti toki tarttua kiinni saman tien - täällä sitä nyt sitten taas siis ollaan!

Hiljaiseloa vietetyt pari kuukautta ovat kuluneet suoraan sanottuna melko pitkälti töiden merkeissä - työtunteja on tullut paukutettua nimittäin sellaiseen tahtiin, että näin jälkikäteen mietittynä ajatuskin meinaa alkaa huimaamaan... :D En kuitenkaan missään nimessä valita, sillä töitähän mä tänne oon nimenomaan tullut tekemään ja se, että niitä on tuntunut riittävän, on ehdottomasti vain hyvä juttu! Töiden lisäksi juhannuksen jälkeen hommattua salikorttia on tullut vingutettua melko ahkerasti ja oonkin kesän aikana koukuttunut täysin vanhaan inhokkiini spinningiin sekä löytänyt kesäkuisen juoksuspurttailun jälkeen rakkauden salitreenaamiseen. Aiempaan tapaan kesä ei siis olekaan syönyt liikkumismotivaatiota vaan pikemminkin päinvastoin! :)

Niin, töitä ja treenaamista - mutta myös sopivissa määrin juhlimista ja aamuun asti jatkuneita kesäöitä sekä baarin tahmeita tanssilattioita, auringonottamista ja ulkona syötyjä lounaita, Tukholman vanhankaupungin kapeita katuja, vanhoja ystäviä ja paljon uusia, upeita ja rakkaiksi muodostuneita ihmisiä sekä tulevaisuudensuunnitelmia. Itkua, naurua, unelmia ja haaveita, hymyä ja haikeutta. Rusketusrajoja, merituulen puhallusta, punaviinipulloja, pohdintoja elämästä ja ilonsekaista ahdistusta tulevasta, kaatosateessa kävelyä sekä aamuauringon katselua. Ystävien täyteisiä hetkiä ja omassa rauhassa vietettyjä iltoja - kaikkea tätä ja niin paljon muutakin ovat viime kuukaudet pitäneet sisällään. 

Mun ihanan värikäs kotikatuni!

"Suomen aurinko ei polta"... eipä :D

Onko tää nyt sitten sitä bulkkaamista? :D

Ihana Henna kävi moikkailemassa mua heinäkuussa!

Tukholmaa.

Fiilikset spinningin jälkeen... :D

Mun rakkaan vaimon aka kämppikseni kanssa lähdössä kohti Rockoffin ekaa iltaa!

Kolea, syksyä enteilevä ilta sisällä rakkaiden ihmisten ja mutteripannukahvin kanssa :)

Mun kesäni Ahvenanmaalla alkaa pikkuhiljaa lähenemään loppuaan ja vaikka toisenlaiset haasteet ja maisemat odottavatkin aivan kulman takana, on olo samaan aikaan surullinen ja hieman haikea. Lähteminen on aina ollut mulle vaikeaa ja jatkuvassa uusien seikkailujen haalimisessa on tosiaan myös se kääntöpuolensa - uudet asiat kun tuppaavat väistämättä tarkoittamaan ainakin jossain määrin vanhojen juttujen sivuun työntämistä. Juuri tällä hetkellä tiettyjen asioiden taakse jättäminen tuntuu jo ajatuksenakin todella vaikealta enkä uskalla edes miettiä, mikä olotila mahtaa olla lähdön koittaessa konkreettisesti.

Synkistelyt kuitenkin sikseen, sillä palailen varmaankin tuleviin suunnitelmiin aivan erillisen postauksen merkeissä. Miten teidän kesä oikein sujui ja millä tavalla syksy on lähtenyt käyntiin? :)

Changing hustle and bustle of Hong Kong into peaceful and quiet Finland

Kotiinpaluu Hong Kongin jatkuvasti eteenpäin sykkivän elämänmenon keskeltä oli ehtinyt häilyä mielessä lukemattomia kertoja ennen lähtöhetken varsinaista koittamista. Ajoittain Suomi-elämää tuli kevään aikana muisteltua pienellä kaiholla, mutta useimmiten ajatukset olivat hieman pelokkaita - miten ihmeessä kotimaahan sopeutumisen laita mahtaa olla, kun takana on viisi kuukautta suurkaupunkielämää, päivittäin eteen tupsahtavia uusia asioita ja ihmisiä sekä lähestulkoon säännöllisiä ulkomaanmatkoja ympäri Aasiaa? Vaihto-oppilaselämä on toki hyvin pitkälti vaaleanpunaisessa kuplassa elämistä normaaliin arkeen verrattuna ja vanhat sanonnat pitävät tämänkin asian suhteen paikkansa: kaikki hauska kun loppuu aikanaan eikä se makeakaan maistu enää niin hyvältä, jos sitä on tarjolla mahan täydeltä. Ajan rajallisuuden tiedostamisesta huolimatta toukokuun loppu tuntui koittavan yllättävän nopeasti.

Viimeiset päivät rakkaaksi muodostuneessa kaupungissa kuluivat yhteisten lounastreffien, viimeisten tuliaisostosten sekä käytännön asioiden hoitelemisen merkeissä. Keskiviikkona kävimme koko jäljelläolevan porukan kanssa syömässä todelliset herkkuöverit Gabrielin tarjottua koko poppoolle pizzat ja jälkkärit eikä muutaman tunnin mittaisen syömisurakan jälkeen tarvinnut kärsiä näläntunteesta vähään aikaan! :D Konkkaronkka päätyi myös valvomaan mun seuranani aamuyöhön ja lentokentälle lähtemiseen saakka ja yön tunnit kuluivat rattoisasti Unoa pelaillessa, olutta juodessa ja huonoja vitsejä heitellessä silmät väsymyksestä sirrillään. Vielä taksiin hypätessäni ja viimeisiä halauksia jakaessani ei pääkoppa tajunnut oikeasti lähdön hetken olevan todella käsillä. 

Coming back to Finland after living five months in continuously and tirelessly pulsating Hong Kong had haunted in my mind during the whole semester and even though I missed certain things from home every now and then, mostly I was afraid of coming back. My life in Hong Kong had been full of new experiences, people and traveling and even the thought of landing to Finland felt boring. I was all the time aware of living in one kind of big, pink bubble as life of exchange students is far from the reality and everyday life of the locals, but even though I knew it's going to end it felt like the end of May arrived surprisingly soon.

I spent my last days in Hong Kong by going for lunches with my friends, doing some last-minute shopping and taking care of all the practical stuff. On Wednesday we ate a farewell dinner with the remaining group and feasted with pizza and desserts (or pizzert, as we actually called it :D) which Gabriel kindly offered us. These amazing people also stayed awake through the night with me and we entertained ourselves with playing Uno and drinking beer til 4am, when I finally had to leave to the airport.

Seesamijäätelöä punaisten papujen, mochien sekä hedelmien kanssa - oli muuten herkkua!

Rakkaat! 

Ensimmäiset kyyneleet vierähtivät poskelle siinä vaiheessa, kun istahdin lentokenttäbussiin ja aloitin matkan aamuyön tunteina yhä suhteellisen hiljaisten katujen läpi. Se, minkä sisäistäminen oli pitkään tuntunut kovin vaikealta, läjähti yhtäkkiä kertaheitolla kertaheitolla: katselin tosiaan siltä erää viimeistä kertaa pimeydessä silmiäsärkevän kirkkaana hohtavia neonvaloja, punaisten taksien hurjapäistä suhahtelua sekä lukuisten pilvenpiirtäjien luomaa skylinea. Ei enää aamulenkkejä Victoria Harbourissa, pujottelua loputtoman ihmisvilinän keskellä Mong Kokissa, MTR-asemien please mind the gap-kuulutuksia tai liian hitaasti edessä möngertäviä kiinalaisia - ei isolla porukalla syötyjä illallisia, kämppiksistä valittamista, feikki-Rolexeja kaupustelevia miehiä, LKF:n ladies nighteja eikä viikottaista lentotarjousten kyttäämistä. Ei enää Hong Kongia. Tunne tuntui pakahduttavalta ja ajatus stop-napin painamisesta sekä takaisin palaamisesta juolahti mieleen useammin kuin kerran. Koska kaikki hauska loppuu kuitenkin aikanaan, oli munkin kaikesta huolimatta tyydyttävä kohtalooni ja hypättävä pitkin hampain lentokoneen kyytiin.

Astetta monimutkaisemman reittivalinnan vuoksi paluulennot välilaskuineen kestivät yhteensä 26 tuntia ja Suomeen Pekingin, Moskovan ja Riikan kautta saavuttuani olo oli kieltämättä hieman sekava. Ensimmäinen asia, joka pääkoppaan kuitenkin kahden valvotun vuorokauden ja tuntikausien matkustamisen seurauksena uppoutui, oli raikas kevätilma - voi, miten huomasinkaan kaivanneeni sitä! Luottomajatalooni aka Hennan luo keskellä yötä selvittyäni kauppansa tekivät myöskin ihanan ystävän mulle valmiiksi ostamat ruisleipä ja maitorahka sekä lattialle pedattu sänky tuttuine lakanoineen. Nopeiden ympäristönvaihdosten jälkeen kunnollisia yöunia lupaileva peti oli ehdottomasti parasta, mitä sillä hetkellä pystyin kuvittelemaan ja olo tuntui jo tässä vaiheessa paranevan huomattavasti!

The first tears appeared as I sat down to the airport bus and suddenly realized, that my life in Hong Kong was really about to end. No more morning runs in Victoria Harbour, zigzagging in the middle of the neverending crowds in Mong Kok, "please mind the gap"-announcements in MTR stations or too slowly walking Chinese people - no shared dinners, good-natured complaining about our roommates, salesmen trying to hawk fake Rolex watches and handbags, ladies nights in LKF or weekly flight offers. No more Hong Kong. The thought felt bursting and all I'd have wanted to do was to push stop button and go back to the student halls.

As my route wasn't the simplest one the return flights through Beijing, Moscow and Riga took 26 hours in total and I felt myself pretty confused as I finally landed in Helsinki - I didn't know what day or time it was and even realizing my current location felt difficult! The first thing popping in to my mind after staying awake for two days and traveling for hours was fresh air - oh my god, how much I'd missed it! My lovely friend, whose home I stayed at for two nights, had prepared some rye bread and quark to the fridge as well as ready-made bed for me and I can't even express by words how welcomed I felt myself - she had even made me a welcome home-card! :)    

Serkun juuri ennen lähtöä mulle lähettämän Fit-lehden selailua sekä take away-kahvia Pekingin lentokentällä.

Moskovan Sheremetyevon kentän taakse laskeutuva aurinko.

Kevätkauden viettäminen ulkomailla on onneksi takaisintulon kannalta melko armollista lähestyvän kesän helpottaessa paluustressiä huomattavasti. Suomi tervehti kotiinpalaavaa maailmanmatkalaista kirkkaalla auringonpaisteella ja upean keväänvihreään huntuun verhoutuneella luonnolla eikä valittamista löytynyt myöskään pitkistä, valoisista kesäöistä - ei siis siitäkään huolimatta, että aluksi se tuntui sekoittavan jo valmiiksi solmulla olevaa vuorokausirytmiä entisestään. :D Lauantaina ajelin äidin kanssa kohti pohjoista moikaten matkalla pikkuveljeä Kuopiossa ja tämä viikko onkin kulunut lähinnä kotikotona pyöriessä, maailmaa ihmetellessä ja kulunutta kevättä niin itsekseen kuin muidenkin ihmisten kanssa läpikäydessä. Läheisten ihmisten näkeminen pitkästä aikaa on ollut ihanaa, mutta toisaalta oon huomannut nauttineeni myös yksin vietetyistä hetkistä sekä ajatusten selvittelystä kaikessa rauhassa. Koska aikaa pohjoisessa majailuun on ainoastaan viikko seuraavien kuvioiden painaessa päälle on monta rakasta henkilöä jäänyt kaikesta huolimatta näkemättä, mutta toivon mukaan mua innostutaan tulemaan moikkailemaan vaikka sitten Ahvenanmaalle kesän aikana..? ;)

Paluu Suomeen on loppupeleissä sujunut jopa pahaenteisen kivuttomasti sydämessä kalvavaa ikävää lukuunottamatta ja tietyllä tapaa odottelen yhä edelleen jonkinasteista kulttuurishokkia saapuvaksi. Toisaalta mulla on ollut sellainen olo, kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan ja kalenteria katsellessa on useampaan kertaan tullut ihmeteltyä, minne tammi- ja toukokuun väliin jääneet kuukaudet ovat hujahtaneet. Varsinkin ensimmäisten päivien aikana koko Hong Kong-elämä tuntui tapahtuneen jossain toisessa todellisuudessa ja aivot käsittelivät koetut hetket kuin unena, jolla ei ollut minkäänlaista kosketusta tosielämän kanssa. Ristiriitaisesti pääkoppa on kuitenkin toisilta osin selkeästi virittäytynyt suurkaupunki-moodiin ja kesti muutaman päivän ymmärtää, etteivät tuulen mukanaan kuljettamat kuivat lehdet olekaan kadulla vipeltäviä torakoita, joka paikkaan ei tarvitse kuljettaa mukanaan opiskelijakorttia ja että autot todella odottavat suojatiellä tietä ylittäviä jalankulkijoita! Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen myös kahvin keittäminen on alkanut luonnistua eikä kaupassa käydessä tarvitse pysähtyä jokaisen hyllyn eteen ihmettelemään, mitä kaikkea Suomessa oikein myydäänkään... :D

Spending the second semester abroad was relatively good idea as coming back to summerlike Finland wasn't that bad in the end. The sun shined, the nature had curtained itself into light green veil and the bright summer nights felt amazing. On Saturday I drove to north with my mom stopping in Kuopio on the way greeting my little brother - it was great to see him as well after such a long time! This week has elapsed mostly by spending time with the rest of my family, wondering the world around me and trying to clarify my mind and passed months both on my own and with other people. Meeting all of my loved ones have been amazing, but I've also noticed that I've taken some time for myself and enjoyed of spending time alone by going for long walks with the dog. Even though I've met relatively many close people during the week there are still many of them I couldn't find time to get together - but hey, hopefully you guys come and greet me at Åland Islands during the summer? ;)

Coming back to Finland has been surprisingly easy in the end despite the longing devouring my heart and somehow I'm still waiting for the culture shock to come. On the other hand I feel like I haven't been anywhere at all and especially during the first days my whole life in Hong Kong felt like a dream or something that had happened in another reality. On the other hand then my head is still tuned in the big city-mode and it has taken some time for me to realize, that dry leaves twirling with the wind weren't cockroaches, I don't need to keep student card with me all the time and the cars really wait for the pedestrians crossing the street! After some tries I also managed to prepare drinkable coffee - I had no idea that it's possible to forget how to use coffee maker!   

Kotimatkan upean valoisia kesäyömaisemia!

Summa summarum: pahemmilta muuttokriiseiltä on ainakin tähän mennessä vältytty ja kotimaisemissa pyöriminen pitkästä aikaa on tuntunut lähinnä rentouttavalta ja virkistävältä. Ympärillä levittäytyvät niityt, valoisat yöt ja uskomaton hiljaisuus sekä ruisleipä ja sauna tuntuvat Hong Kongin jälkeen melkoiselta luksukselta ja pakastimesta löytyvät marjavuoret ovat kadonneet hitaasti mutta varmasti parempiin suihin. Kaukokaipuu ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään - välillä on vain pakko palata takaisin, jotta voi lähteä uudestaan, eikö totta? ;)

In the end I've avoided the worst crises and being in my childhood landscapes has been refreshing and relaxing. Fields spreading around the house, bright nights, unbelievable silence, endless amounts of self-picked berries in the freezer, rye bread and sauna - all of these ordinary things have got a new meaning after staying away for a while. Wanderlust smoldering inside me hasn't disappeared anywhere - sometimes you just need to come back to have a chance to leave again, right? ;)

Back in business!

Kevätkauden lähestyttyä loppuaan elämän pyörteet kiskaisivat tämän tytön kaikesta päätellen mukaansa täysin voimin ja parista blogittomasta viikosta muodostuikin huomaamatta lähes kuukauden mittainen kirjoitustauko. Toukokuun kiireiden jälkeen on kuitenkin tullut aika palata takaisin tuttuihin kuvioihin pienten uudistusten siivittämänä - yli kaksi vuotta tiukasti vierellä elänyt blogipohja kun alkoi loppua kohden tuntua jo hieman aikansa eläneeltä ja kulahtaneelta. Nykyinen versiokin on yhä pientä hienosäätöä vailla, mutta eiköhän tämä tästä ajan myötä asetu omannäköisekseen! ;) Samalla, aiemmasta blogista tutulla kaavalla tullaan silti jatkamaan ja päivitykset tulevat yhä edelleen ulottumaan melko laajalla skaalalla aina ruokavinkeistä matkusteluun ja tuikitavallisista arkihöpinöistä hieman syvällisempiinkin pohdiskeluihin. Tällaiselle tuuliviirille on täysin mahdotonta yrittää pitäytyä vain yhdessä aiheessa, joten tietyn teeman ympärille kietoutuvan blogin perustaminen on heti alkutekijöissään täysin poissuljettu vaihtoehto - se on kaikki tai ei mitään ja that's it! :D

Mitäs kaikkea kuluneeseen, blogin kannalta hiljaiseen kuukauteen on sitten mahtunutkaan? No, paljon ja kaikenlaista! Kevätlukukausi sai päätöksensä toukokuun alkupuolelle ajoittuneiden viimeisten tenttien merkeissä ja pari Suomeen paluuta edeltävää viikkoa tuli käytettyä kevään aikana niin rakkaiksi muodostuneiden ystävien kanssa hengailuun, Hong Kongin kiertelyyn ja viimeisistä siellä vietetyistä hetkistä nauttimiseen sekä lukuisten ja loputtomaltakin tuntuneiden käytännön asioiden hoitamiseen. Yksi viikko tuli vietettyä myös Vietnamin paahtavan kuuman auringon alla, missä ruoka oli taivaallisen hyvää, ihmiset uskomattoman ystävällisiä ja säätila lähestulkoon täydellinen - loppuvaikutelma reissusta olivat siis erittäin positiiviset ja Vietnamiin on päästävä ehdottomasti uudelleen hieman pidemmäksi aikaa! :)

Raikkaan kevätilman nuuskiminen on ollut yks mun ehdottomista lempparipuuhista Suomen kamaralle laskeutumisen jälkeen!

Viimeisistä Hong Kong-viikoista, Vietnamista ja kuluneen kevään muista reissuista sekä kotiinpaluun aiheuttamista tuntemuksista tuun ehdottomasti kirjoittelemaan myös hieman tarkemmin, mutta tässä nyt pieni aloituspostaus merkiksi siitä, että kyllä täällä vielä hengissä ollaan! ;) Lentokoneen renkaat laskeutuivat Helsinki-Vantaan kiitoradalle lähes viikko sitten ja pohjoiseen reissasin Virosta saapuneen äidin kyydillä lauantaina. Tällä hetkellä mun tukikohtanani toimii edelleen lapsuudenkoti ja pikkuruinen tuppukylä sen ympärillä, mutta heti ylihuomenna tiedossa on lähtö takaisin kohti etelää ja Ahvenanmaata. Viime vuoden lailla tuun viettämään myös tulevan kesän merituulta respatiskin takana hengitellen sekä kevään aikana tuhlattujen eurojen takaisin tienaamisen merkeissä ja näillä näkymin kalamaa pitelee mut otteessaan ainakin syyskuun loppuun saakka. :)

Sen pidemmittä höpinöittä haluaisin toivotella teidät kaikki tervetulleeksi uuden blogin puolelle - toivottavasti ulkoasu miellyttää silmää! Parannusehdotuksiakin otetaan toki mielellään vastaan, joten aukaiskaahan sanaista arkkuanne rohkeasti, jos jokin seikka ärsyttää erityisesti :) Vanhan blogin jätän edelleen näkyviin ja tuun mitä luultavimmin myös nostelemaan sieltä muutamia aiemmin julkaisemiani päivityksiä myös tänne uuden blogin puolelle. Oon aivan into pinkeänä kaikesta just nyt enkä malta millään odottaa, että pääsen kirjoittelemaan teille kevään kuulumisista sekä tulevan kesän tapahtumista! :D

Aamupuuro marjoilla, pähkinöillä ja banaanilla, jättikuppi kahvia, luonnonjugurttia sekä porkkana - kotiinpaluussa on myös puolensa!

Translation: Few weeks without writing turned accidentally into blog-free month as the whirls of life grabbed me with all their power and made me, to be honest, forget the existence of the blog at all! After relatively busy May it's nevertheless time to come back with some new reforms as the old blog started to feel a bit worn out. The new version is still in need of some trimming, but be patient - it just needs some time! ;)
Just like in the previous blog, I'll keep going with the large scale of posts starting from recipes and travel journeys to everyday babbling and some bit deeper pondering - for me it's simply impossible to stay in just one topic, so prepare yourselves for cheerful hodgepodge with little bit of everything! ;)

So, what has this previous month encased? The spring semester came to its end in the beginning of May with my last exams and before flying back to Finland I filled my weeks with spending time with my friends, enjoying of the last moments in incredible Hong Kong and taking care of all the practical stuff. Besides that I also spent one week in central Vietnam with two of my friends and ended up falling deeply in love with the country and its people - I just need to get back in there as soon as possible! 

I'm going to write more about my last weeks in Hong Kong, trips I've done during past months as well as coming back home and the feelings it has caused, but here's just a short start and sign that I'm still alive! ;) I arrived back to Finland approximately week ago and got a ride from my mom to north on Saturday. At the moment my personal stronghold is in my childhood home, but on Saturday I'm going to head back to south and move myself to Åland Islands for coming four months. Just like previous year, my coming summer is going to form of breezes of fresh sea air and smiling behind the reception desk as it's time to earn all the spent money back - you know, so that I can afford my next trip! ;)

I guess that's all for now - hopefully you like the new blog and dare to open your mouth, if you have any suggestions for making it better! :)